Mutta hän rakastaa pyssyjä ja muita aseita, rakastaa niitä samalla tavoin kuin hän rakastaa seikkailuromaaneita ja Napoleonin elämäkertoja. Kirjojensa ja aseittensa parissa hän elää mieltäkiinnittävää seikkailuelämää, sitäkin sopivampaa hänen iälleen, kun se on aivan vaaratonta ja vaivatonta.

Miten ikävä ja harmillinen tuollainen riita naapurien kesken! Eihän hän kehtaa enää Montosta silmiin katsoa. Ja niin hyvät ja herttaiset tuttavat kuin he tähän saakka ovat olleet!

Asekamarissa nämä huolet toki hänen mielestään hetkeksi haihtuvat, mutta päivällispöytään käytyä alkaa kaikki alusta.

Rouva Montonen taas sanoo miehelleen päivällispöydässä:

— Oletko huomannut, että Menlösin joukko tekee nyt kaikki ostoksensa
Laukkolan puodista?

— Vai niin, vastaa kauppias Montonen hajamielisesti, kaataen karahvista kaljaa lasiinsa.

— Miksi et kehoita Menlösiä pitämään eukkoaan vähän aisoissa… niin vätys mieheksi kuin hän muuten onkin.

— Ei minulla ole aikaa sekaantua teidän keskinäisiin riitoihinne…

— Vai niin, vai ei se sinua ensinkään liikuta, millä tavoin ihmiset vaimoasi kohtelevat?

— No mutta rakas mamma! Nyt sinä hermostut aivan syyttä suotta… lasten kuullen.