Rouva Montonen vaikenee, mutta hänen mielensä on katkera.
Ikävää on…
Impi Ilmeen syntymäpäivillä oli pari tätiä, niistä toinen Impi Ilmeen kummi. Hänkös vasta tiesi kertoa, millaisia juoruja rouva Menlös on rouva Montosesta kaupungille levitellyt. Kuolleet hevosetkin sellaisia kuullessaan seisomaan kavahtavat.
Tämä kaikki on sangen harmillista. Mitä pahaa ovat Montoset kenellekään tehneet, josta heidän nyt pitää näin kärsiä?
Nilkutti vanha neiti Anderson, herännyt ja hyvä ihminen, rouva Montosen luo:
— Sopikaa, Herran nimessä, rakkaat lapset! Sehän on ihan tyhjänpäiväinen juttu!
— Minä en ole rouva Menlösille mitään pahaa tehnyt, sanoi rouva Montonen. — Jos hän tulee pyytämään minulta anteeksi, niin kyllä minä annan.
Neiti Anderson kävi rouva Menlösinkin luona.
— Ettekö toki voisi sopia, rakkaat ystävät? Koko kaupunki alkaa ihmetellä.
— Sen minä kyllä uskon, sanoi rouva Menlös. — Mutta jos rouva Montonen antaa avata aidan ja pyytää anteeksi, niin en minä ole se ihminen, joka antaa auringon laskea vihansa yli. Eikö niin, Menlös?