Suurenmoinen oli varsinkin setä Salmelan puhe.
Sointuvalla, värähtelevällä äänellä tämä kunnioitettava, nuorekas vanhus puhui siitä suuresta merkityksestä, joka kauppias Montosen — kauppaneuvos Montosen, korjasi puhuja, — elämäntyöllä on ollut paikkakunnallemme, puhui hänen hyvästä, jalosta sydämestään, joka ei koskaan unhota köyhiä ja sorrettuja, puhui hänen jalosta, ylevästä puolisostaan, joka on kaikkien kunnon perheenemäntien esikuva, puhui hänen kauniista kodistaan ja yhtä kauniista perhe-elämästään, ja puhui niistä suurenmoisista lahjoituksista, joita kauppaneuvos Montonen on tehnyt sivistyksen ja ihmisyyden aatteiden edistämiseksi, ja joitten johdosta hän on ansainnut tulevienkin sukupolvien kiitollisuuden ja kunnioituksen…
Kaikki olivat hyvin liikutettuja tämän puheen aikana, ja kaikkein enimmän liikutettu oli setä Salmela itse.
Puheensa loppupuolella hän melkein itki.
XXVIII
Niin hauskaa ja juhlallista oli siis kauppaneuvos Montosen perheessä.
Mutta millaista oli elämä samaan aikaan aidan toisella puolen, taloustirehtööri Menlösin perheessä?
Ikävää se siellä oli, ikävää ja alakuloista.
Rouva Maria Menlös ei paljon puhunut, ei pukahtanut. Synkän näköisenä hän vain liikkui omissa hommissaan, jääden tuon tuostakin tuijottamaan raskaissa ajatuksissaan eteensä.
Kaisu itkeskeli hiljaa ompeluksiensa ääressä. Eikö tämä surkeus koskaan lopu?