— Tuomiopäivään asti saisi tässä junnata eikä kaivo sen tyhjemmäksi tulisi, totesi vihdoin makasiinimies Antti Peuranen, pyyhkien hikeä otsaltaan, ja hänen pikku poikansa Asko, joka siinä vieressä iloitsi kaivon tyhjentämisestä, kurkisti kaivon reunalta alas ja ilmoitti:
— Yhtä paljon siellä vielä on vettä.
Silloin päätti kauppias Montonen antaa pumputa kaivon tyhjäksi suurella paloruiskulla, mutta onnettomuudeksi sattui palomestari Sipilä olemaan poissa kaupungista, eikä palokalustoa saanut ilman hänen lupaansa lainata tällaisiin tarkoituksiin.
Anna Riittakin sai nyt kiskoa vesikelkkaa Perälän kaivolta asti. Sekös nyt hänen sydäntään raateli. Ja ensi kerralla kun hän tapasi Miinan kaivolla, niin potkaisi hän heti Miinan juuri täyteen pumppuaman vesisaavin nurin. Ilveksenä silloin Miina hänen kimppuunsa hyökkäsi, huusi ja raastoi tukasta. Mutta vielä kovemmin huusi Anna Riitta, ja sitten tytöt kaatuivat maahan ja vierivät kaivon ympärillä niin että lumi tuprusi.
Juoksi jo lähitaloista ihmisiäkin hätään, ja työllä ja tuskalla saivat he irroitetuksi raivostuneet tytöt toisistaan. Mutta olipa Miina kuitenkin ennättänyt kynsiä Anna Riitan kasvoihin kolme verinaarmua ja Anna Riitta oli purrut Miinaa nenään.
Nytpä levisi kaupungilla sanoma toisensa jälkeen paljon nopeammin kuin kaniinit juoksevat. Kaniini se loikkii ja loikkii, mutta pysähtyy taas äkkiä korvat pystyssä kuuntelemaan. Juorut sitävastoin eivät enää joutaneet pysähtymään ja höristelemään, vaan tuulen nopeudella ne riensivät eteenpäin, kasvaen ja kaunistuen niin, että niitä oli lopuksi oikein ilo katsella.
Kaivoon heitetty otus se ensin kasvoi rotaksi, mutta pian oli siitä tullut kissa. Ja kun juoru ehti mäen toiselle puolen, vanhaan kaupunginosaan, niin siellä kierteli tuo kissan raato jo myrkytettynä. Siihen tuli lisäksi Anna Riitan ja Miinan välinen kahakka, joka vähitellen paisui koko Menlösin ja Montosen perheiden väliseksi veriseksi tappeluksi. Olipa taloustirehtööri ampunutkin, ja miksi ei hän olisi voinut ampua? Olihan hänellä monta pyssyä, joilla hän alinomaa sihtaili ja tähtäili, kuten ohikulkevat Papinkatua pitkin kävellessään niin monta kerta olivat ikkunan läpi nähneet.
Lopuksi oli koko kaupunki kuohuksissa.
Sellaista elämää, sellaista kauheata ja jumalatonta elämää! Mikähän olikaan riivannut kunnioitetut ja rauhalliset ihmiset? Ja mitä tästä kaikesta lopuksi tulisi?
Alkoi oikein peloittaa.