Jos pastori Kettunen olisi keikauttanut itsensä käsillään seisomaan saarnastuolin laidalle ja huutanut: "Näettekös, osaan minä vielä voimistellakin!" ja jos opettaja Laaksonen olisi silloin noussut päälleen seisomaan urkulehterin reunalle ja huutanut: "Osaanhan sitä minäkin!" niin ei seurakunta olisi voinut enemmän hämmästyä kuin se nyt teki.
Kaikki heräsivät ja alkoivat tuijottaa saarnatuoliin.
Ja pastori Kettunen koroitti äänensä ja saarnasi:
— Ei ole pahempaa viholaispesää kuin tämä kaupunki, rakkaat veljet ja sisaret. Täällä on kuin avojalkainen nokkospensaassa. Kaikki täällä toisiaan syövät ja kalvavat ja purevat, ja kaikki täällä roikkuvat toistensa tukassa. Jollei kenellä ole tukkaa, niin sitä vedetään nenästä, parrasta tai korvista. Kristillistä rakkautta ei täällä ole enempää kuin nahkuri Tuomaisen suurissa parkkiammeissa, ja elämän leivästä ette te välitä enempää kuin kissa kuivasta kaurakakkarasta. Arvokkaimmatkin perheet elävät keskenään niinkuin kissat ja koirat. Kärpäsestä tehdään härkänen ja kuolleesta hiirestä tulee elävä elehvantti. Sitten kun te olette koko viikon riidelleet ja tapelleet, juorunneet ja lörpötelleet, valehdelleet ja sanoneet vääriä todistuksia lähimmäisistänne, tulette te tänne Herran temppeliin vähän lepäämään ja nukkumaan, ja luulette tietysti pois lähtiessänne olevanne oikealla autuuden tiellä. Mutta nytpä minä kerrankin pidän peiliä nenänne edessä. Älkää kääntäkö päätänne piiloon, rakkaat veljet ja sisaret, sillä ei se ole mikään mörkö, jonka te siitä peilistä näette, vaan teidän omat kauniit kasvonne ne sieltä kuvastuvat. Jolleivät ne teitä miellytä, niin ei se ainakaan ole minun vikani, eikä peilinkään.
Sai nyt seurakunta kerrankin kuulla kunniansa. Pastori Kettunen purki sydämensä pohjiaan myöten eikä jättänyt mitään hampaan koloon.
Ei ole tullut pienoinen seurakunta maailman luomisesta lähtien haukutuksi niin perin pohjin, niin maan alle kuin tämä tuskin satalukuinen kuulijakunta, joka jumalanpalveluksen päätyttyä poistui kirkosta puolipyörryksissä.
X
Nyt sitten puhuttiin joka talossa siitä pastori Kettusen saarnasta.
Oli se ollut aika saarna! Mikähän siihen pastoriin nyt on mennyt? Eihän se ole ennen semmoisia saarnoja pitänyt.
Mutta olipas se haukkunut Menlösit ja Montoset! Sen ne muuten kyllä sietivätkin, arveli yleinen mielipide.