Tuolla on ristissä seinällä kaksi kaksipiippuista haulikkoa ja tuolla taas kaksi yksipiippuista luotipyssyä. Toinen on vanha ja suustaladattava — ehkäpä herra Menlösin esi-isät olivat sillä puolustaneet kotikontuaan verenhimoisia vihollisia ja karvaisia metsänpetoja vastaan — ja toinen uudenaikuinen, perästäladattava. Oli seinällä vielä metsästyslaukku, oli vaskitorvi, sellainen, jollaisella postiljoonit vanhoissa kuvissa toitottelevat, oli kaksi miekkaa, leveä ja kapea, suuri tikari, pieniä ja suuria puukkoja ynnä muita aseita. Pöydällä on kaksi mustaa, vain vähän ruostunutta kanuunankuulaa.
Ja kaikkea tätä sotaista komeutta katselee kuvastaan seinältä suuri sodanpäämies Napoleon Bonaparte kiinteissä housuissaan ja kolmikulmaisessa hatussaan, käsi ylpeästi liivin rakoon pistettynä.
Taloustirehtööri Menlös on yhtä sotaisen näköinen kuin hänen asekamarinsakin. Hän on pitkä, laihanlainen, suoraselkäinen vanha mies, jolla on kirkkaat silmät tuuheiden kulmakarvojen alla ja julmat, alaspäin riippuvat viikset. Ja yhtä sotaiset ovat hänen tapansakin. Milloin hän ei puhdistele pyssyjään tai hio miekkojaan, lukee hän keinutuolissa Napoleonin elämäkertaa, murahtaen silloin tällöin itsekseen.
Mutta milloin hän ei käsittele aseitaan eikä lue Napoleonin elämäkertaa, kävelee hän edes takaisin huoneissaan piippuaan poltellen ja kuunnellen paksun, välistä kiivaan rouva Menlösin torumista, järkähtämättömänä kuin se Suomen sodan sankari, joka piippuaan luotituiskussakin imeskeli.
Rouva Maria Menlös on, kuten sanottu, lihava, ja välistä hän kiivastuu. Voidaanpa sanoa, että hän kiivastuu varsin useinkin. Riitaa ja epäsopua ei perheessä silti kuitenkaan synny, sillä sotilaallisesta ulkonäöstään ja sotaisista tavoistaan huolimatta on herra Menlös rauhan mies, eikä ole vielä koskaan hänen päähänsä pälkähtänyt ryhtyä vastustamaan vaimoaan. Ja kun rouva Menlös väsyy ja lopuksi huudahtaa:
— Eikö se sitten ole niinkuin minä sanon, Menlös?
Niin herra Menlös imaisee miettiväisenä pari pitkää savua piipustaan ja sanoo:
— Juuri niin, rakas Maria!
Muuten on rouva Menlös toimelias talonemäntä. Hän on ankara järjestyksenihminen ja kiinteä, mutta oikeudenmukainen palvelijattariaan kohtaan. Lehmät, joita on kolme, ovat aina puhtaat ja lihavat, ja navetta pidetään siistinä.
Heidän ainoa lapsensa Kaisu on hiljainen ja tottelevainen, parinkymmenen vuoden ikäinen neitonen, ja taitava käsitöissä. Tuolla hän nytkin istuu pienessä ruokasalissa, joka samalla on perheen yhteisenä seurusteluhuoneena, päärmäten ja merkaten nenäliinoja. Ei ole isällä mitään häntä vastaan valittamisen syytä, eipä edes äidilläkään.