Niin syvään niiasi Maijastiina, että polvet melkein permantoon ottivat:
— Kiitos, herra tuomari ja pormestari! Hyvä isä sentään, mihinkäs minä jäinkään? Juu, justiinsa siihen… niin, se läksi sitten tulemaan sieltä helmat koholla… antakaa anteeksi, herra tuomari ja pormestari, kun siinä oli niin paljon lunta siinä polulla… ja minä läksin sitten pois.
— Ettekö te muuta tiedä?
— Tiedänhän minä paljonkin, herra tuomari ja pormestari…
— Sen minä kyllä uskon, myönsi herra tuomari ja pormestari Maijastiina Mönkkysen silminnähtäväksi mielihyväksi. — Mutta näittekö te tai kuulitteko te mitään muuta siellä herrasväki Menlösin pihassa sillä kertaa?
— Enhän minä, herra tuo…
— No saatte sitten astua ulos.
— Kiitos, herra tuomari ja pormestari! Maijastiina niiasi. — Kiitos, herra raatimies! Maijastiina niiasi toisen kerran. — Pyytäisin kulujani, korkea oikeus…
Maijastiina Mönkkynen niiasi näin sanottuaan kolmannen kerran ja poistui käppelästi.
— Käskekää sisään palvelijatar Miina Laaninen!