Eipähän näkynyt voivan olla hymyilemättä korkea oikeus, ja tämä virallinen hymy se hieman lievensi hetken vakavaa, pingoitettua juhlallisuutta.
Sillä Miina, joka oli pukeutunut parhaaseen pukuunsa, mikä sopikin hänelle hyvin, koska se oli tehty Kaisu-neidin muotilehden mukaan, oli kääntänyt oikeuden huomion ensimmäiseksi nenänykeröönsä, jonka päähän hän oli sitonut valkoisen tukon osoitukseksi siitä, että siihen se Anna Riitta häntä silloin kaivolla puraisi. Tätä ennen ei hän tosin ollut pitänyt siinä mitään sidettä, ja vielä vähemmän tarvittiin sitä siinä nyt, kun puremasta tuskin näkyi jälkeäkään enää, mutta Miina arveli tällaisen siteen painavan oikeuden vaakakuppia heidän puolelleen. Nenätkin ovat koettaneet Montoset noilta syödä, ajattelevat oikeuden herrat heti, kun näkevät siteen Miinan nenässä.
Oikeuden puheenjohtajan kehoituksesta kertoi Miina hiirtä ja sen nakkaamista koskevat seikat samaan tapaan, mutta lyhyemmin ja asiallisemmin kuin Mönkkysen Maijastiina.
— Krohom! Herra Nilsperi se vain rykäisi.
— Herra puheenjohtaja! sanoi hän sitten rämeällä viinabassollaan, mullistaen hirmuisesti silmiään Miinalle, joka varovaisuuden vuoksi peräytyi heti askeleen taaksepäin. — Saanko tehdä hänelle muutamia kysymyksiä?
— Kyllä, lupasi auskultantti Kivilouhos.
— Miten te siihen hiireen tartuitte? kysyi herra Bums
— En mitenkään, sanoi Miina. — Minä pistin laudanpätkän sen alle ja heilautin sen sillä aidan toiselle puolen.
— Mistä syystä te sen sille puolen heititte? Miksi ette työntänyt sitä likakuoppaan?
— Niin, sanokaapas se, herra Nilsperi! huudahti Miina, lyöden kätensä yhteen niin että läiskähti.