— Minun nimeni on Bums! karjaisi kiukkuisesti asianajaja, joka aivan väärin piti Nilsperiä haukkumanimenä.
Eihän se ollut mikään haukkumanimi. Kaikki sanoivat häntä Nilsperiksi, eivätkä monet edes tienneetkään, ettei se ollut hänen oikea nimensä. Mutta Nilsperi itse suuttui aina kuin tupakka, kun hän sen nimen kuuli.
— Jassoo, no sanokaapas se sitten, herra Pumps! huudahti Miina uudelleen, sillä hän hoksasi todellakin vasta nyt ensi kerran, että hän olisi voinut sitenkin menetellä hiirenraadon suhteen.
Ja hän päivitteli:
— No vasta nyt minäkin huomaan, että miksi minä en tosiaankaan pumpsauttanut sitä sinne likakuoppaan?
Oikeuden herra puheenjohtaja oli nostanut kätensä suulleen ikäänkuin peittääkseen haukotuksen, mutta onnistui vain epätäydellisesti salaamaan tällä tempulla naurunsa; raatimies Waaranen nosti kirjavan, suuren nenäliinan kasvoilleen ja pärskytteli nenäänsä, mutta hänen hartiansa nytkivät epäilyttävästi, ja vahtimestari Kompero oven pielessä hihitti hiljaa, mutta sydämellisesti.
Rouvat vain eivät mitään huomanneet. Jäykkinä ja jännittyneinä he seisoivat kuin kaksi ukkospilveä.
— Kyllä minä sanon, miksi Miina Laaninen heitti hiiren sinne aidan taakse! huusi herra Nils Pehr Bums punoittaen vihasta niskaan asti.
Ja vedettyään syvään henkeä karjahti hän:
— Te halusitte turmella minun päämieheni kaivoni