— Jolleivät ne saa sitä paholaisen hiirtä pois sieltä Montosen kaivosta, niin minä menen itse ja sukellan sen sieltä… kun on kohta koko kaupungissa kapina ja vallankumous mokoman otuksen takia!
Muuallakin syntyi pahennusta ja ikävyyksiä Menlösin rouvan ja Montosen rouvan riitajutun takia. Kauppiaat Lax ja Piilonen, joista Lax oli sukua taloustirehtööri Menlösille ja Piilonen kauppias Montosen rouvalle, sanoivat tämän jutun aiheuttamassa sanaharkassa irti tuttavuutensa eivätkä tervehtineet toisiaan ennenkuin vasta seuraavana juhannuksena, jolloin he sattumalta joutuivat samaan seuraan, missä heidät seuraelämän tapojen ja vaatimusten mukaisesti uudelleen esitettiin toisilleen. Myöhemmin samana iltana joivat he sitten kyllä veljenmaljatkin, ettei tarvitsisi kadulla vastaan tultaessa vaivautua nostamaan lakkia, joten heidän tuttavuutensa nykyisin on jälleen samalla asteella, jolla se oli ennen riitaa.
Lapsimaailmaankin levitti tämä juttu turmelustaan. Lapset leikkivät Menlösin joukkoa ja Montosen joukkoa. Purasen pihassa leikittiin tätä leikkiä niin perusteellisesti, että Purasen Väinö heitti kaivoon oikean hiiren, joka oli tarkoitusta varten hankittu. Hiiri saatiin tosin kohta ylös, mutta Väinö sai siitä huolimatta selkäänsä.
Olihan kaupungissa sentään vielä jokunen sellainenkin ihminen, joka vieläkin piti sovintoa mahdollisena, niin pimeältä kuin asia oikeastaan näyttikin.
Sellainen henkilö oli ainakin setä Salmela.
Setä Salmelalla on arvokas, hillitty käytös, valkoinen, huolellisesti kammattu tukka, aina sileäksi ajeltu leuka, siniset silmät ja raikkaan punaiset posket. Ettepä suinkaan uskoisi häntä jo yli kuusikymmenvuotiaaksi. Nuorekkaampaa miestä ette löytäisi koko kaupungista. Katselkaapa esimerkiksi hänen eheitä, valkoisia hampaitaan! Puolta nuoremmatkin saisivat niitä kadehtia. Mutta mitäpä tämän nykyisen polven hampaista… Keveä ja joustava on hänen käyntinsä ja suora hänen vartalonsa. Hänen takkinsa on huolellisesti harjattu, tomuhiukkaa ei niin missään. Ja sellainen lempeä, sointuva ääni!
Nuori on hän vielä mieleltään ja nuorten seurassa viihtyykin hän erinomaisesti. Puolen tunnin kuluttua jo esittelee lähempää tuttavuutta, antaen nuorille miehille ja nuorille neitosille, joiden viimemainittujen läheisyys ei myöskään ole hänelle vastenmielinen, oikeuden sanoa häntä sedäksi. Ja sitten taputtelee hän nuorta miestä olalle, mutta nuorta neitosta poskelle, jolloin neitonen vähän punastuu ja naurahtaa.
Kolme konkurssia on hän aikojen kuluessa tehnyt, ensimmäisen omissa nimissään, toisen veljensä nimessä ja kolmannen sisarensa nimissä. Jos hän olisi naimisissa, niin olisi hän luultavasti tehnyt neljännen vararikon vaimonsa nimissä, mutta hän ei ole mennyt naimisiin. Mistä se johtuu, sitä ei taida kenkään sanoa, sillä eipä olisi luullut hänen olleen vaikeata itselleen vaimoa saada. Paljon turhanpäiväisemmätkin miehet sellaiseen pystyvät. Nyt ei ole enää ketään, jonka nimissä hän voisi maatilan ostaa tai kaupan perustaa, ja siitä syystä onkin hänellä hyvää aikaa kyliä käydä ja puhella ihmisten kanssa sivistävistä asioista. Sillä sivistys ja ihmisyys ovat hänen mielestään ihmisen kalleimmat ominaisuudet, ja niistä osaa hän puhua niin kauniisti, että vanhemmat naiset laskevat kädet ristiin syliinsä ja kuuntelevat hartaasti, päätään nyökäytellen ja vartaloaan hiljaa keinutellen, mutta nuoret miehet siirtyvät melkein huomaamattaan toiseen huoneeseen tupakoimaan ja keskustelemaan tilanomistaja Rahkon Villistä, joka viime kilpa-ajoissa sai ensi palkinnon.
Kaikki sanovat häntä setä Salmelaksi, ja kaikkialla on hän kuin kotonaan. Vanha postimestari vain ei voi häntä sietää. Postimestari sanoo, että setä Salmela puhuu niinkuin kirjanoppineet ja filistealaiset, ja että hän istuisi mieluummin, oman nimenomaisen vakuutuksensa mukaan, koko jumalanpalveluksen ajan jalkapuussa kirkon porstuassa, kuin kuuntelemassa setä Salmelan puheita ihmisyyden ja sivistyksen merkityksestä. Mutta eihän meidän tarvitse välittää siitä, mitä postimestari sanoo. Postimestari onkin muuten sellainen mies, ettemme voi häntä kauankaan kuunnella saamatta sielullemme vahinkoa.
Tämä miellyttävä ja kunnioitettava henkilö, tarkoitamme luonnollisesti setä Salmelaa, saapui vieraisille kauppias Montosen perheeseen juuri vähää ennen päivällisaikaa ja otti rakastettavasti, mutta ei silti liian hanakasti vastaan isäntäväen ystävällisen pyynnön käydä päivällispöytään. Vasta pöydässä ehti hän kysyä ensin rouva Montosen vointia ja sitten herra Montosen vointia. Saatuaan kuulla, että sekä rouvan että kauppiaan terveydentila oli tyydyttävä, kysyi hän myöskin lasten vointia, taputtaen samalla vieressään istuvaa Maire Mielikki Minervaa poskelle. Lastenkaan vointi ei antanut minkään näköistä aihetta huolestumiseen, niin että setä Salmela saattoi levollisin mielin ryhtyä nauttimaan pöydän antimista.