Yhdestä jos toisestakin asiasta siinä puhuttiin, sillä setä Salmela on ylen virkeä ja taitava mies keskustelua ylläpitämään. Ihan häntä ilokseen kuuntelee.
Mutta sattui sitten setä Salmela koskettelemaan sitä hiiriasiaa, ja silloin muuttuivat rouva Montosen kasvot heti jäykiksi ja synkiksi ja kauppias Montonen hotkasi suupalan mainiota vasikanpaistia niin hätäisesti, että oli läkähtyä, ja Maire Mielikki Minervan täytyi ryhtyä takomaan isäänsä selkään. Pienemmätkin lapset katsoivat ihmeissään setä Salmelaa, joka sillä tavoin loukkasi sitä perheessä voimassa olevaa rautaista lakia, ettei hiirestä saanut mitään puhua. Pienempiin lapsiin nähden ulottui tämä sääntö niin pitkälle, etteivät he, kiusausten välttämiseksi, saaneet puhua kissoistakaan.
Setä Salmela ei kuitenkaan näyttänyt tietävän tästä perhelaista mitään. Mahdollisesti hän tiesikin, mutta ei ollut tietävinään. Joka tapauksessa alkoi hän puhella tästä kiusallisesta aineesta, käsitteli sitä puolelta jos toiseltakin, ja lausui:
— Sivistys ja ihmisyys, kun niitä noudatetaan, auttavat kyllä tässäkin asiassa onnelliseen lopputulokseen ja sovintoon. Täytyy ottaa huomioon sekä sivistyksen että ihmisyyden vaatimukset. Sivistyksen vaatimukset ovat suuret ja ihmisyyden vaatimukset vielä suuremmat…
Näin puheli setä Salmela kauniisti ja taitavasti, mutta kukaan ei vastannut sanaakaan. Jokainen söi vain ja tuijotti lautaseensa.
Setä Salmela jatkoi. Hän pohti yksityiskohtaisesti sekä sivistyksen että ihmisyyden velvoituksia hiirijuttuun nähden, ja ilmeisesti saattoi huomata, ettei hänellä olisi mitään vastaan esiintyä rauhanvälittäjänä. Mutta kukaan ei puhunut niin halaistua sanaa. Oudolta tuntui setä Salmelasta jatkaa pitemmälle tästä aineesta. Siispä hän vähitellen liukui toisille laduille, ja kauppias Montosen perhekin alkoi silloin tointua horroksista.
Kun päivällinen oli päättynyt, vei rouva Montonen setä Salmelan saliin ja sanoi hänelle siellä kahden kesken, katseensa leimahtaessa kuin salama:
— Minä en koskaan tee sovintoa rouva Menlösin kanssa… en sivistyksen enkä ihmisyyden nimessä!
Alas painui setä Salmelan valkotukkainen, kunnioitettava pää. Mihin voi enää vedota tässä maailmassa, jollei edes sivistykselle ja ihmisyydelle arvoa anneta?
Paljon paremmin ei setä Salmela onnistunut yrityksessään taloustirehtööri Menlösinkään perheessä. Päivällispöydässä hän sielläkin asian puheeksi otti, mutta naapuritalossa saamansa ikävä kokemus oli tehnyt hänet niin varovaiseksi, että hän lähestyi hiirijuttua kaukaa luovien. Taitavasti hän siinä menetteli mielestään, mutta jo pitkältä matkalta haistoi rouva Maria Menlös hänen aivoituksensa ja huudahti: