Mahdollisesti heistäkin. Me emme voi sitä tietää. Sillä eipä ole kuulunut tapoihimme kuunnella nuorten tyttöjen kahdenkeskisiä keskusteluita oven takaa, vuoroin silmä, vuoroin korva avaimenreikää vasten painettuna. Päinvastoin siirrymme hienotunteisesti pois koko viereisestä huoneesta, tai jollemme nyt aivan sitäkään tee, niin ainakin kävelemme yskähdellen edes takaisin huoneessa, nurkasta nurkkaan — yskähdellen ja hyräillen tuota vanhaa, kaunista:
"Yksi nuori mies meni metsään,
Yksi nuori mies meni metsään.
Yksi nuori mies meni metsään,
Meni metsään viheriään.
Sumfarei…"
Käkikello tietenkin kuuli kaiken, ja mahdollisesti kuuli käkikin ovensa taakse. Mutta kumpikaan ei ilmoittele kuulemiaan… ja totta puhuen eivät ne taida juuri tärkeitä ollakaan.
Herra taloustirehtööri Menlös oli nukahtanut Napoleonin elämäkerta polvilleen keinutuoliin. Napoleonin elämäkerta sankareineen solui vähitellen polvelta alas ja putosi lattialle. Siihen kopsahdukseen heräsi taloustirehtööri, nosti kirjan permannolta ja kuuli samassa ruokasalista sellaista puheensorinaa, että eipä paremmasta apua. Ei oltu moista tässä talossa viikkokausiin kuultu.
Aivan täytyi lähteä katsomaan. Olihan se kuin Maire Mielikki Minervan ääni.
Ja kun rouva Maria Menlös puoli tuntia myöhemmin palasi kotiin, niin näki hän sanomattomaksi ihmeekseen, hämmästyksekseen ja mielipahakseen, että eräs Montosen suvun jäsenistä istui hänen kodissaan kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Kuin ei mitään olisi tapahtunut! Aivan kuin ei olisi tapahtunut yhtään mitään erinomaista, ei mitään sellaista, jota viime aikoina kuitenkin oli tapahtunut. Aivan kuin ei musta hiilisäkki koskaan olisi lentänyt Montosen pihasta aidan yli Menlösin pihaan, aivan kuin olisi tie kaivolle auki entiseen tapaan ja aivan kuin ei rouva Montonen koskaan olisi sanonut rouva Menlösiä sivistymättömäksi ihmiseksi!
Ja ikäänkuin ei rouva Montonen olisikaan haastattanut rouva Menlösiä oikeuteen hiiren kaivoon heitättämisestä!
Rouva Menlös kulki huoneen läpi keittiöön, mutta rouva Montosen
tyttärelle ei hän suonut silmäystäkään, ja samassa nousikin Maire
Mielikki Minerva ylös sekä sanoi hämillään ja nolona jäähyväiset
Kaisulle ja taloustirehtöörille, poistuen kiireesti.
Kun vieras oli lähtenyt ja rouva Menlös hänen mentyään oli sanonut sekä Kaisulle että herra Menlösille mielipiteensä tällaisista vierailuista, otti herra Menlös piipun suustaan, katseli ikkunasta ulos kadulle, jossa jo oli pimeä, ja sanoi nöyrästi: —