— Muistanko? Minäkö! Minähän olin silloin kansakoulun kolmannella luokalla, ha ha ha!
Ja naurettuaan tarpeekseen tarttuu hän kiireesti takinnappiinne eikä suinkaan päästä teitä lähtemään, ennenkuin hän on kertonut teille koko jutun, alusta loppuun asti. Eikä teitä silloin pelasta edes vakuutuksenne, että olette kuullut tuon jutun kahdeksankymmentä kertaa, aina vähän eri muodossa. Sillä silloinhan on kertojalla sitä suurempi syy esittää tapaus juuri niinkuin se oikein oli tapahtunut.
Itse asiassa oli koko juttu hyvin yksinkertainen ja mitätön. Ei siitä olisi kannattanut sellaista melua nostaa. Mutta koululapset kertoivat sen kotonaan mitä eriskummallisimmissa ja vaihtelevimmissa muodoissa, ja siitähän se oikeastaan nousi koko höly. Ja vielä kymmenen vuoden kuluttuakin oli kaupungissa muutamia vakavia, iäkkäitä mies- ja naishenkilöltä, jotka järkähtämättömästi uskoivat, että koululla oli nähty piru itse, vaikka opettajat oppilastensa rauhoittamiseksi ja koulunsa maineen pelastamiseksi levittivätkin sellaisen tiedon, että tuo kristikunnan vanha, kavala vihamies olikin muka ollut vain herra Nilsperi.
Koska meidän vastuunalainen tehtävämme on antaa ensimmäinen yhtenäinen, täydellinen ja puolueeton kertomus hiiren heittämisestä kauppias Montosen kaivoon ja kaikista siihen liittyvistä seikoista, niin tahdomme myöskin paljastaa koko tämän aikanaan suurta huomiota herättäneen kummitus- ja paholaisjutun, jota on niin monella tavalla koetettu selittää ja jolle ei oikeata selitystä ole tähän saakka keksitty, tahdomme paljastaa sen kaikessa naurettavassa mitättömyydessään, yksinkertaisuudessaan ja törkeässä ilkivaltaisuudessaan kunniallista kansalaista asianajaja Nils Pehr Bumsia kohtaan. Tahdomme kerta kaikkiaan pestä puhtaaksi viattomien muiston, tahdomme vierittää syyn oikeiden syyllisten niskoille, ja tahdomme jyrisevällä äänellä huutaa: oikeat syylliset — ne ovat kirjakauppias Kriikuna ja punapartainen Wille Remes!
Näinhän se tapahtui:
Kauppias Paavali Peippolan kesteissä sattunut häiriö oli niin kuohuttanut kirjakauppias Kriikunan mieltä, ettei hän pitkään aikaan tahtonut mahtua nahkoihinsa. Jos olisi eletty villien maassa, niin olisi kirjakauppias Kriikuna tarttunut suureen nuijaan ja halkaissut sillä Nilsperin kallon. Aivan varmaan olisi hän sen tehnyt, sillä niin vakuutti hän joka päivä.
Mutta kun hän ei ollut villi-ihmisten maassa eikä hänellä ollut suurta nuijaa, niin hautoi hän sydämessään toisenlaisia kostosuunnitelmia, hautoi niitä yötä ja päivää, ja lopuksi sattuikin hänelle sellainen tilaisuus, että hän saattoi tehdä Nilsperille häpeällisen, ruman tempun.
Eräänä iltana oli herra Nils Pehr Bums tavannut ravintolassa muutamia Waskijärven herroja, ja siinä nousi oikea rymyjuominki, jossa herra Nilsperi lopuksi tuli niin päihinsä, ettei tiennyt erottaa oikeata kättä vasemmasta. Puoleksi tajuttomassa tilassa hän vihdoin aamuyöstä lähti kompuroimaan kotiaan kohti.
Äänetön, ammottava tyhjyys on nyt hänen edessään.
Se on tori.