XVI
Aamuhämärissä nousi pihan perällä olevassa pienessä rakennuksessa asuva vahtimestari Heikonen vaimoineen lämmittämään ja siivoamaan kouluhuoneita.
Juhlasalissakin tekivät he tulen oven vieressä olevaan suureen uuniin, mutta peräseinällä nukkuvaa Nilsperiä eivät he pimeässä huomanneet.
Aamu valkeni valkenemistaan hitaasti. Vähän vain enää hämärti.
Kaduilla vallitsi jo vilkas liike. Aikoja sitten oli ukko Rihkola käynyt sammuttamassa viimeisetkin katulyhdyt, ne, joita ei tuuli ollut sammuttanut. Aikoja sitten oli ajurinrenki raatihuoneen luona herännyt rekensä pohjalta, ojennellut puutuneita jäseniään, nostanut ylös loimen kadulta, noussut kuskipukille ja ajanut tiehensä. Maalaisia oli jo alkanut saapua torille, torikauppiaat availivat kojujaan ja Markulakin jo siellä kahvikojun äärellä värjötteli, lasketellen hämäränlaisia sukkeluuksiaan tanakoille maalaisemännille tai totisille, epäilevinä kuunteleville isännille.
Koulun pihalle kertyi jo koulupoikia, jopa tyttöjäkin, odottelemaan sisäänpääsyä. Pojat ne nahikoivat kuin tappelua hieroen ja tytöt pajattivat keskenään asioitaan.
Vahtimestari Heikosen vaimo kulki sulkemassa kouluhuoneiden uuninpellit ja toi raikkaalla vedellä täytetyt vesikarahvit opettajien pöydille.
Mutta astuttuaan juhlasaliin sytyttämään lamput aamurukousta varten, sytytettyään jo yhden lampun ja siirtäessään toisen lampun alle tuolia, jolle hän lamppuja sytyttäessään nousi, päästi hän äkkiä kauhunkiljahduksen ja syöksyi huutaen ulos ovesta aina pihalle saakka.
Koululaiset juoksivat hänen luokseen, juoksipa itse Heikonenkin kysymään, mikä hätänä.
Ja suuresti kaikki sekä hämmästyivät että säikähtivät, kun vaimo vihdoin kalman kalpeana änkytti: