Mutta ah! Ei ole täydellistä onnea maan päällä. Tämänkin maallista siunausta niin runsain määrin osakseen saaneen perheen vanhempia jäseniä painaa salainen suru.
Ja se on se, ettei kauppias Montosesta vielä ole tehty kauppaneuvosta.
Koko kaupunki sitä muuten ihmettelee. Kauppaneuvos Lundqvistin kuolemasta on jo kolmattakymmentä vuotta, ja koko tämän ajan on kaupunki saanut olla ilman kauppaneuvosta. Lepääkö tämän kaupungin yllä todellakin taivaan kirous, niinkuin postimestari väittää? Siltä se vähän näyttää. Ei saada kauppaneuvosta, eikä saada vakinaista, arvokasta pormestaria…
Kahdesti on jo kauppias Montonen tehnyt lahjoituksia yleishyödyllisiin tarkoituksiin, ja molemmilla kerroilla on hänen nimensä ollut painettuna maan kaikkiin sanomalehtiin uutisessa, jonka otsikkona on ollut "Jalomielinen lahjoitus". Näitä uutisia on rouva Montonen leikannut eri lehdistä talteen ainakin toista kymmentä. Mutta mitään muuta seurausta ei ole kuulunut.
Joka kevät pääsiäisen edellä on muuten aina tyyni ja rauhallinen rouva Montonen omituisen levoton. Hän ei oikein tiedä, mitä tehdä päivisin, ja öisin hän nukkuu huonosti. Herra Montonen taas istuu usein pitkät hetket kirjoituspöytänsä ääressä, tuijottaen hajamielisenä eteensä ja pyörittäen kynää koneellisesti kädessään. Ja kun hän sitten sattuu vilkaisemaan edessään olevaan paperiarkkiin, niin huomaa hän kirjoittaneensa ajatuksissaan:
"K. Herra… K. Herra… K. Herra Kauppaneuvos…"
Kauppias Montonen repii paperin pieniksi palasiksi ja pistää palaset paperikoriin.
Jokaisessa talossa koko kaupungissa sanotaan samoihin aikoihin:
— Saa nähdä, joko Montosesta nyt tulee kauppaneuvos!
Mutta pääsiäinen tulee ja menee ilman että kauppias Adam Montosen nimeä näkyy sanomalehtien julkaisemissa pitkissä luetteloissa.