— Minä en parkunut! huudahti Sigismund punastuen.
— Sinä olet kuullut väärin!
Sigismund lähti.
— Hyvästi! sanoi hän, sipaisten vasemmalla viiksentyngällään rouvansa vasenta korvanlehteä. — Tulen heti kun pääsen.
— Pidä hauskaa! sanoi Sigismundin rouva vähän katkerasti.
— Niin pidänkin, mutisi ystävämme Sigismund kiiruhtaessaan alas portaita.
Sigismund lähti illalliselle Seurahuoneelle.
Mutta hän istui pöydässä levottomana kuin kissa pistoksissa, ja kun jälkiruokaan oli päästy, katosi Sigismund salaperäisellä tavalla.
Kun hänen vierustoverinsa kääntyi ilmoittamaan, että elämä joskus tuntui niin kauhean tyhjältä, niin ei Sigismundia enää näkynyt. Hänen paikkansa oli todellakin kauhean tyhjä.
Sigismundilla oli nimittäin taskussaan silkkinaamio, ja hän lähti pitämään hauskaa.