— Vähiinpä se jäi! sanoi suutarin eukko sängystä, nähdessään, ettei suutarin uistimen koukuissa riippunut kuin pari ahventa.
— Niinhän tuo nyt jäi, murahti suutari haukotellen, ja pisti taskustaan viidettäkymmentä markkaa pöytälaatikkoon.
JUHANNUSKOKKO
Kesävieraat Henrikki ja Läylikki (Läylikki merkitsee tässä tapauksessa
Henrikin rouvaa) istuivat kuistilla ja joivat kahvia.
Oli kesä. Oli juhannusaatto. Käki kukkui.
— Nyt on juhannusaatto… valon juhla! sanoi Läylikki haaveilevasta
— Sinäkö tämän kahvin olet keittänyt? kysyi Henrikki vähemmän haaveellisen näköisenä ja suutaan muikistaen.
— Juhannusaatto ja käki kukkuu… haaveili Läylikki — »Siellä kauan on kukkineet omenapuut…» Kahvi on tietysti karjakon keittämä!!
— Pitäisi nyt olla sitten juhannuskokkokin, arveli Henrikki yhtäkaikkisesti. — Vaikka eivät ne taida tässä talossa polttaa juhannuskokkoa. Nämä ovat tarkkaa väkeä.
— »Tarkka talossa pysyy», muistutti Läylikki ihan odottamatta ja omasta päästään sananlaskun, niin että Henrikkikin vähän ihmetteli. — Jos mekin olisimme olleet tarkkoja koko ajan, niin olisi meillä ehkä oma osakehuoneisto Runeberginkadun varrella…