— Oi kuinka isäntä on hyvä! riemuitsi Läylikki, niin että isäntä tuli oikein hämilleen ja yski: höm—öhöm…
— Me laitamme sinne kokon ja keitämme kahvit Henrikin kanssa, ja sitten isäntä ja emäntä ja koko talonväki tulee meidän vieraaksemme kokolle! järjesteli Läylikki pääkaupunkilaisen notkealla älyllä.
— Kiitos… vaikka väki kyllä taitaa mennä omille kokoilleen, sanoi isäntä.
Läylikki lainasi talosta suurimman kahvipannun ja litran kermaa ja puolen kiloa sokeria ja paimenpojan, ja läksi Henrikin ja paimenpojan kanssa Sikosaareen panemaan kokkoa kuntoon.
Paimenpoika keräsi kaikki Sikosaarella olevat risut ja niistä tuli niin paljon, että Läylikki arveli saavansa niillä parahiksi kahvin keitetyksi.
— Mahtaisikohan se isäntä huomata, jos me repisimme vähän katto- ja permantolautoja tuosta ladosta juhannuskokoksi? aprikoi Henrikki.
— Kuinka se nyt sitä huomaisi! sanoi Läylikki.
— Kyllä se huomaisi! vakuutti paimenpoika asiantuntijan varmuudella, ja tuumasta luovuttiin.
— Juodaan sitten kahvia ilman kokkoa, kun tänne kuitenkin on tultu, määräsi Henrikki.
— Ammu nyt ne rakettisi! hoksasi Läylikki.