Äkkiä huusi hän:
— En jaksa enää… käteni uupuvat. Minä uppoan…
Soutajat pysähtyivät neuvottomina.
— Pujottakaa se riippaköysi kainaloitteni alitse ja sitokaa minut perälautaan, rukoili Kölliskö.
Niin myöskin tapahtui. Ja sitten hinattiin hänet perille hervottomana kuin jauhosäkki.
Kun Kölliskön jalat yltivät pohjaan, päästi vanhin neideistä köyden äkkiä irti, minkä jälkeen vene kiireesti souti tiehensä.
Kölliskö kompastui ja meni aluksi umpisukkulaan. Kun hän vihdoin sai päänsä jälleen pinnalle, olivat hänen korvansa, silmänsä, sieraimensa ja suunsa niin täynnä vettä, ettei hän saanut edes kiitetyksi kyydistä, ja syvään huokaisten alkoi hän kömpiä kunnankirjurin rannalle, pappilan neitien soutaessa tiehensä niin että vesi keulassa kohisi, ja soutajien ummistaessa silmänsä, kun hra Kölliskö kokonaisuudessaan nousi vedestä.
Ei se kyllä mikään hurmaava näky ollutkaan.
UUSI SYYSHATTU
Herra Adolf Iivari Vehnänen istui jo aamiaispöydässä, lehteä lukien, kun rouva Saara Vehnänen tuli kaupungilta.