— Tämähän on vallan riivattua! huusi Jupisteri, joka oli tavattoman kiihtymyksen vallassa. — Missä tämän lukko on?
— Mikä lukko? kysyi rouva Jupisteri. — En minä ole siinä koskaan mitään lukkoa nähnyt.
— Lukko on poissa! huohotti Mooses Jupisteri.
— Oliko se munalukko vai amerikkalainen? tiedusteli rouva Jupisteri, joka oli vähemmän perillä sotilaallisista asioista.
— Ääretöntä! huokasi Jupisteri. — Kuinka voi nykyajan nainen ja äiti olla niin tietämätön? Tämä pyssyn lukko, tämä tässä näin, semmoinen… no, semmoinen jolla laukaistaan, en minä nyt osaa sinulle sitä sen paremmin selittää…
— Onko se sitten niin välttämätön? kysyi rouva Jupisteri kaikessa viattomuudessaan.
— Häh! Välttämätönkö?! huusi Jupisteri hypäten lukoton kivääri kädessään noin puoli korttelia ilmaan ja tullen sitten yhtä nopeasti alas. — Onko sinulle pata välttämätön, kun keität ruokaa?!
— Ei, vastasi rouva Jupisteri. — Minä keitän kastrullilla.
— Mutta sinä et voi ampua kastrullilla, parahti Jupisteri, joka oli jonkin verran pois suunniltaan. — Enkä minä voi keittää lukottomalla kiväärillä… minä tarkoitin, etten voi ampua lukottomalla kiväärillä. Ei edes Napoleon olisi voinut tehdä sitä. Missä riivatussa se lukko on?
— Minä en ole koskaan koskenut sinun pyssyihisi! vakuutti rouva
Jupisteri jyrkästi. — Tiedäthän sinä itsekin, että minä pelkään niitä.
Ne voivat paukahtaa.