Herra Tursas oli luonut vaimoonsa ihmettelevän katseen ja kysynyt vuorostaan, luuliko Juulia Tursas, että hän aikoisi tällä kertaa lykätä postin avaamisen ensi vuoteen?
Rouva Tursas ei ollut tehnyt useampia merkillisiä kysymyksiä, ja Taneli Tursas oli kiiruhtanut työhönsä. Vasta raitiovaunussa oli hän alkanut aprikoida vaimonsa omituista käytöstä ja äskeisiä kysymyksiä.
Ja mitähän se siitä postista? Pitäisiköhän siellä olla jotakin erikoista?
Asia alkoi lopuksi jonkinverran vaivata Taneli Tursasta. Varmaankin tässä piili jotakin, jonka selitys ehkä on odottamassa häntä konttorissa.
Miksi kulkivat raitiovaunutkin tänään niin hitaasti? Ja miksi kyhnystelivät ihmiset niin tavattomasti, noustessaan vaunuun ja astuessaan siitä pois? Taneli Tursaan olisi tehnyt mieli tuupata poistujia niskasta kadulle ja temmata tulijoita kauluksesta ylös.
Vihdoin pääsi hän kuitenkin konttoriinsa. Rappukäytävässä meni hissi juuri hänen nenänsä edestä, niinkuin se aina menee, ja Taneli Tursas sanoi silloin voimasanan, niinkuin hän aina sanoo. Tällä kertaa sanoi hän sen vain tavallista voimallisemmin. Hissin teräsköysi kesti kumminkin.
Konttorissa murahti hän hyvän huomenen neideilleen, siivoojamatamille ja juoksupojalle, ja harppaili pitkin askelin omaan huoneeseensa.
Hänellä oli tuskin aikaa riisua päällystakkia yltään, ja kalossit unohtuivat hänen jalkoihinsa, kun hän riensi työpöytänsä ääreen, jolla posti oli tavallisella paikallaan pöydän vasemmalla kulmalla.
Johtaja Tursas alkoi kiireesti selailla kirjepinkkaa. Siinä oli ensin eräitä päältäkin nähden tavallisia afäärikirjeitä, mutta sitten tuli markan postimerkillä varustettu ja johtaja Taneli Tursaalle yksityisesti osoitettu kirje, jonka kuoressa sana »yksityisesti» oli alleviivattu kahdella paksulla, mustalla viivalla.
Herra Tursaan korvat sävähtivät ensin tavallista punaisemmiksi ja vaalenivat sitten seuraavassa sekunnissa tavallista vaaleammiksi.