Oli, mutta ei ole enää.
Hän on tehnyt parannuksen.
Toivokaamme, että se kestää.
Suutari Pikinen teki aina ahkerasti ja kunnollisesti työtä koko viikon, mutta lauantai-iltana hän oli hönössä.
Nytkin oli hän taas lähtenyt kekkaloimaan »talolle», missä olivat menossa tavalliset lauantaitanssit.
Hän oli jo tullessaan hyvässä tuulessa, ja talon takana metsässä olevasta tavanmukaisesta liikkeestä osti hän vielä pullollisen ainetta, minkä pisti takataskuunsa.
Sitten työntyi hän urhoollisesti, lakki toisella korvalla kallellaan, tanssitupaan ja alkoi herättää huomiota.
Aluksi heiluskeli hän vain seinäpuolilla, mutta ilmestyi lopulta jo keskilattiallekin, tanssivien parien keskelle.
Siellä hän sitten tepasteli ja pyörähteli, rallatellen:
»Ja retkupolkkaa kun soitettiin, niin pojat ne retkutteli…»