Aluksi ei suutarista sen enempää välitetty. Jotkut renkipojat vain velmuillessaan huutelivat hänelle kehoitussanoja ovenpielestä.
Mutta kun suutari sitten alkoi tavoitella tanssivia pareja ja lopuksi sellaisessa yrityksessä kaatua rojahti keskelle permantoa, vetäen yhden parin mukaansa, niin oli se jo liikaa, ja tanssijat alkoivat huutaa järjestysmiehille, että suutari on heitettävä ulos.
Järjestysmiehet muuttuivat heti virkaintoisiksi ja käskivät suutari
Pikisen mennä ulos ja lähteä kotiinsa nukkumaan.
Pikinen puolestaan lausui hartaan ja äänekkään toivomuksen, että järjestysmiehet menisivät erääseen kuumuudestaan tunnettuun paikkaan.
Järjestysmiehet tarttuivat suutarin käsivarsiin ja taluttivat hänet portaille ja potkaisivat sitten niistä alas.
Päästyään jaloilleen kompuroi suutari Pikinen portille, mistä lausui syvän halveksimisensa, lähtien sitten kiljahdellen tallustelemaan pitkin tietä hautoen päässään epämääräisiä kostonhimoisia unelmia.
Hän huomasi vihdoin olevansa kotimökkinsä läheisyydessä ja alkoi veltosti miettiä kysymystä, mennäkö todellakin nukkumaan vai lähteäkö uudelleen raitille etsimään seikkailuja, joita lämpöisellä, pimeähköllä elokuun yöllä saattoi vielä olla helmassaan.
Suutari haparoi savukelaatikon takkinsa taskusta, sytytti tupakan ja heitti tulitikun tielle.
Samassa huomasi hän sinisen liekin leimahtavan jalkainsa juuresta kuin maan alta puhjenneen hornanlieskan, ja hyppäsi säikähtyneenä syrjään.
Sininen liekki hyppäsi perässä kuin sammakko ja tavoitteli jo hänen housunlahkettaan.