Suutari Pikinen mölähti kauhusta ja hyppäsi kauemmaksi. Ja taas hyppäsi sininen liekki hänen perässään.

Silloin tunsi suutari hiuksien nousevan pystyyn päässään, ja parahtaen läksi hän pakenemaan.

Seuraavana aamuna levisi kylällä kaamea uutinen.

Paholainen oli vienyt suutari Pikisen!

Hänen mökkinsä oli tyhjä, eikä Pikisestä ollut jäljellä muuta kuin lakki, joka oli pudonnut hänen päästään, kun pahahenki koppasi suutarin kainaloonsa ja lähti lennättämään häntä… niin, arvaahan sen, minne!

Akat siunailivat ja miehet raapivat epätietoisina korvantaustojaan.

Tietysti ei se seikka yksistään, että suutari oli poissa kotoaan ja että hän oli pudottanut lakkinsa, mitenkään vielä olisi oikeuttanut otaksumaan noin kaameaa selitystä.

Kyllä siihen oli paljon pätevämmät perusteet.

Kun Nikulan Aliina ja Heikkilän palvelijatar Riitta olivat Ihanterin Oskarin saattamina kävelyllä pitkin kylän tietä, tuli heitä vastaan, mielettömän kauhun ilme kasvoillaan ja kovaa vauhtia juosten, suutari Pikinen, jonka kintereillä kiemurteli ja hyppi hirmuinen, tulinen käärme!

Silmittömän säikähdyksen vallassa juoksivat näkijät Heikkilän tupaan, eivätkä Nikulan Aliina ja Ihanterin Oskari uskaltaneet lähteä pois ennenkuin aamun alkaessa valeta. Taikka Ihanterin Oskari olisi kyllä uskaltanut, mutta hän sanoi tahtovansa saattaa Nikulan Aliinan vahingoittumattomana kotiinsa.