Päällikkö ajatteli, että johan tämä menee vallan mahdottomiin, johan maailma on luiskahtanut raiteiltaan, kun hänen lyijykynänsä on kadonnut pöydältä! Voiko enää mihinkään luottaa?
Päällikkö oli tällä hetkellä kuin harmistunut isä Juppiter.
Päällikkö painoi nappia.
Vahtimestarin kello soi.
Vahtimestari kiiruhti kerkeästi päällikön huoneeseen.
— Kuka on vienyt minun lyijykynäni? kysyi päällikkö kolkosti.
Vahtimestari, syvään kumartaen, selitti, ettei hän tiedä eikä ymmärrä, mihin lyijykynä on voinut kadota. Aamulla, kun hän siivosi päällikön pöydän, oli kynä vielä pöydällä. Kukahan sen nyt kerkesi puhaltaa? Omituisen eriskummallista!
— Hakekaa tänne kynä, se on minun kynäni! sanoi päällikkö järkähtämättömästi.
Vahtimestari meni lähimmän virkamiehen huoneeseen, sillä lähin naapuri joutui ensimmäisenä epäluulon alaiseksi.
— Oletteko käynyt ottamassa lyijykynän päällikön pöydältä? kysyi vahtimestari.