Hän vain painoi polvellaan oven oikeanpuolista alapuolikasta ja astui sitten ulos.
Se oli oikeastaan jollakin tavoin hävyttömästi tehty häneltä.
»HUOMENNA TULEE, HUOMENNA TULEE…»
Päivät ovat pitenemässä. Valon valta on voittamassa. Ihmiset tulevat taas rohkeammiksi. Niin kirjoittaja kuin toivottavasti lukijakin. Rohkenemme siis tarjota lukijalle pienen kummitusjutun. Se on tosi, niinkuin moni muukin kummitusjuttu, ja se osoittaa jälleen osaltaan oikeaksi Shakespearen tunnetuksi tekemän väitteen, että taivaan ja maan välillä voi tapahtua yhtä ja toista, mikä tekee oudon vaikutuksen myöskin tietoviisaisiin.
Eräässä hotellissa oli tuonnottain tapahtunut kaamea, surullinen verinäytelmä. Kaikki lehdet olivat siitä kertoneet, ja miehet olivat tulleet totisiksi ja naiset pyyhkineet silmiään. Maailmassa on niin paljon surullista ja synkkää. Siitä syystä on hyvä koettaa kaivaa esille asioista myöskin niiden keveämmät puolet.
Eräs matkustavainen laajasta, sanomalehtiä tilaavasta maakunnasta oli saapunut kaupunkiin, ja asemalla hän käski ajurin ajaa tuttuun hotelliin.
Käskyä antaessaan ei hän ajatellut mitään erikoista. Nousi vain nuorekkaasti rekeen, heilautti kapsäkin viereensä ja sanoi osoitteen. Ajuri maiskautti partaisia huuliaan, nykäisi ohjaksista ja ajoi määräpaikkaan.
Hotellissa oli alhaalla vastassa tuttu ovenvartija, joka ojensi vieraskirjan ja valmiiksi 2 mk 75 pennin mustepulloon kastetun kynän, ilmoittaen samalla, että huone nro se ja se on vapaana.
Matkustajamme kirjoitti nimensä, ojensi kapsäkkinsä passaripojalle ja astui hissiin, missä hänet kohotettiin asianomaiseen kerrokseen.
Hänen päästyään huoneeseensa ja asetuttuaan taloksi tuli sisälle tuttu siivoojatar vaihtamaan puhtaita pyyhinliinoja, sillä edellinen asukas oli juuri lähtenyt asemalle, ja silloin muisti matkustajamme, että tämähän on sama hotelli, missä se tunnettu murhenäytelmä oli muutama viikko aikaisemmin tapahtunut.