Vihdoin hän taas nukahti.
Aamulla, kun hänelle tuotiin kahvi huoneeseen, tuttu edeskäypä kysyi, kuinka vieras oli nukkunut.
Silloin vieras suoraan sanoi, ettei hän halua nukkua toista yötä tässä huoneessa. Jos ei hänelle voida antaa toista huonetta, niin hän muuttaa toiseen hotelliin. Koko yön oli näet kaikunut hänen korvissaan: »huomenna tulee, huomenna tulee…»
Silloin naurahti edeskäypä ja sanoi, että eikö muuta? Tuossa viereisessä huoneessa on eräs henkilö, joka käy saamassa hoitoa semmoisessa sykoperateuttisessa — vai mikä se on? — laitoksessa, missä potilaita parannetaan uskon avulla, ja jonka hoidokkien täytyy alituiseen toistaa samaa lausetta. Ja tällä potilaalla on kova vatsa…
SAARISTOSSA
Prokuristi Tuttula aikoi valmistaa perheelleen iloisen yllätyksen.
Hra Tuttula kuului kaupunkilaisten kesäleskien sekalaiseen seurakuntaan. Hänen perheensä asui paraikaa minkä ennätti Suomenlahdella, taikka oikeammin eräässä mainitun lahden lukuisista saarista. Hän oli vuokrannut perheelleen asunnon mainitulta saarelta, ja puhuessaan toisille kesäleskille tästä asunnosta käytti hän siitä sanaa »huvila».
— Kunhan minä tästä pääsen huvilalleni… sanoi hän.
Saaren alkuasukasväestön kesken käytettiin Tuttulan perheen asunnosta vanhastaan nimitystä, joka todisti hienostuksen puutetta paikkakunnalla. Sitä nimittäin sanottiin yksinkertaisesti »Kaalssonin tönöksi».
Rakennus oli näet kalastaja Kaalssonin maalla, ja kalastaja Kaalsson, joka itse asui noin 450 metrin päässä, omisti huoneetkin.