Kolkutus tuntui oudosti ja pahaa tietävästi kajahtavan Kaalssonin anoppivainajan vanhassa tuvassa.
— Kummallista! sanoi Asser Tuttula. — Ihmeellisen eriskummallista!
Hänen ei auttanut muu kuin lähteä kalastaja Kaalssonin asunnolle tiedustelemaan, mitä tämä oikein merkitsi.
Ukko Kaalsson ei ollut kotona, mutta Kaalssonska istui ikkunan poskessa silmälasit päässä, sukkaa kutoen.
— Siinähän se onkin herra! huusi Kaalssonska kuin kummissaan.
— Tässähän minä, myönsi Asser Tuttula.
— Ja kun rouva luuli, että herra tulee vasta viikon päästä, ja rouvan veli tuli tänne aamulla moottorilla ja vei rouvan ja lapset sinne omalle huvilalleen vierailulle ja sanoivat viipyvänsä ainakin pari päivää, ja Elli meni mukaan (Elli oli rva Tuttulan kotiapulainen. — Tekijän huom.) ja avaimen jättivät tänne meille, tässä herra saa sen, kylläpäs se nyt sattui ikävästi kun sattui juuri sillä tavalla, vaan mistäs sen kukaan tiesi, että herra tulee juuri tänään, kun ei kukaan tietänyt, että herra tulee, mahtaneeko siellä olla herralle ruokaakaan, eikös mahtane sentään jotakin olla, ja sahtia ne tekivät entispäivänä, niin ettei suinkaan tartte ainakaan janossa olla, vaan jos ei herralla ole siellä ruokaa, niin herra tulee vain tänne, on meillä aina silakkaa ja perunaa vaikkei paljon muuta olekaan… ei sattunut Kaalssonikaan olemaan kotona, kun se Kaalssoni sattui lähtemään pois kotoa, mutta kyllä se vielä sekin tulee kotiin…
Asser Tuttuja tallusteli Kaalssonin asunnolta omalleen ja pyöritti avainta sormissaan ja piti puoliäänistä yksinpuhelua eli monologia, että pahuskos sen lankomiehen nyt justiinsa tänä päivänä lennätti tänne mottoreineen. Eikä täällä ole moottoria muilla kuin ukko Kaalssonilla, ja Kaalssonkin on mennyt Hiiden Pisaan. Olisi mulla nyt tässä moottori, niin minäkin ajaisin perässä sinne lankomiehen kestiin, mutta sinne on 8—9 kilometriä, niin että tonttu sinne soutakoon, eikä ole edes purjevenhettä, enkä minä senpuolesta osaisi purjehtia, vaikka olisikin…
Ruokakomerosta löysi Tuttula yhtä ja toista syötäväksi kelpaavaa, keitti muniakin ja sai kuin saikin siten kokoon mukiinmenevän illallisen, tarvitsematta siis heti tultuaan turvautua Kaalssonskan armeliaisuuteen.
Sitten meni hän nukkumaan.