— Ariovistus ei osaa olleskaan huushollata narun kanssa. Jos osaa oikein sitoa, niin pääsee puolta vähemmällä narulla. Mutta miehet ovat hirveän epäkäytännöllisiä, liitti anoppi yleislaatuisena huomautuksena.
Ariovistus ojensi anopille parin kyynärän pituisen narunpätkän ja sanoi suurta juurikoria näyttäen:
— No anoppi esittää nyt sitten sitä naisellista käytännöllisyyttään ja nyörittää tuon suuren korin tällä narulla.
Mutta anoppi oli jo kiiruhtanut porstuaan, mistä kuuluva julma mökä ilmoitti nuoremman sukupolven joutuneen tukkanuottasille.
— Minulla ei ole enää kuin vyyhti parasta pyykkinarua, ja sitä minä en antaisi, sanoi rva Pöhkönen, mutta Ariovistus tempaisi ihastuneena hyvän pyykkinarun ja sanoi, että sellaista tässä juuri tarvitaankin, ja ettei pyykkinaru ole mikään sellainen tabu eli pyhitetty esine tai muu kappale, jota ei varsin hyvin voisi käyttää tällaiseen tarkoitukseen.
Vihdoin olivat muut kollit reilassa paitsi eräs suuri laatikko, minkä sulkeminen tuotti vaikeuksia etenkin sen vuoksi, ettei ollut kunnollisia lautoja eikä nauloja. Mutta vaikka naulat olivatkin vanhoja, ruosteisia ja vääristyneitä ja laudat risaisia, halkeilleita ramuja, kävi Ariovistus, iloissaan siitä, että työ näkyi olevan kallistumassa loppupuolelle, reippain mielin siihen käsiksi.
— Tämän tehtävän pääasiallinen vaikeus on siinä, selitti hän, että naulat ovat alapuolella kaiken arvostelun.
Mutta kun on terävä silmä ja tarkka käsi, niin selviää mies kyllä tällaisistakin vaikeuksista…
Samassa iski Ariovistus vasaralla peukaloonsa ja ryhtyi sitten peukalo suussa hyppimään omituista yksijalkatanssia laatikon ympärillä, voivotellen ja huiskutellen toisin vuoroin peukaloaan ja käyttäen sangen epäparlamenttaarisia sanoja, niin että rva Pöhkönen kiiruhti työntämään nuoremmat lapset ulos huoneesta ja anoppi julkitoi synkkiä aavisteluja sellaisten lasten tulevaisuudesta, jotka kotonaan saavat kuulla tuollaista puhetta.
— Jos anoppi antaisi minun ensin lyödä vasaralla peukaloonsa ja puhuisi vasta sitten, sanoi Ariovistus katkerasti.