Hän oli juuri päässyt kertomasta, ettei hänellä kesäk. 1 p:stä olisi kattoa päänsä päällä.
Hän oli keväällä saanut maksaa erään takauksen ja oli hänen pakko hankkia itselleen pienempi ja halvempi asunto, eikä hän ollut löytänyt sopivaa. Toisin sanoen: pienempiä ja huonompia oli kyllä saatavissa kuinka paljon tahansa, mutta niittenkin hinnat olivat yläpuolella hänen mahdollisuuksiensa. Hän oli nyt päättänyt tavalla tai toisella keinotella kesän yli ilman vakinaista asuntoa siinä toivossa, että syksyllä olisi parempi onni.
— Kuule! sanoi Mattilainen äkkiä. — Muuta tähän meidän huoneistoomme kesäksi! Me lähdemme kesäkuun ensimmäisenä päivänä koko kesäksi maalle, ja huoneet täällä ovat aivan joutilaina.
— Mutta… sanoi hra Pellervo.
— Ei mitään muttaa! sanoi hra Mattilainen päättäväiseen tapaansa. — Siten säästät koko kesän vuokran, sillä tietysti saat asua täällä ilmaiseksi.
— Mutta… sanoi hra Pellervo.
— Ei tämä ole mitään hyväntahtoisuutta ja armeliaisuutta minun puoleltani, jatkoi Mattilainen. Onhan meillä turvallisempi tunne siellä maalla, kun täällä asuu joku, joka suojelee omaisuuttamme varkailta.
— Mutta… sanoi hra Pellervo.
— Oi muuttakaa tänne, herra Pellervo! rukoili rouva Mattilainen. — Minä aina niin pelkään maalla, että ryövärit tyhjentävät koko lokaalin. Ja eikös hra Pellervo ottaisi pitääkseen huolta kukkien kastelemisesta? Suostuttehan te, hyvä kiltti herra Pellervo? Tekisitte siten meille suuren palveluksen.
— Tietysti minä kastelen kukat mielelläni, vakuutti hra Pellervo. —
Minä olen aina pitänyt kukista.