Herrasväki Yksityinen muutti ulos ja eräs toinen herrasväki muutti sisään — herrasväki Yksityiselle tuiki tuntematon matkue, jonka piano tuli rappusissa ylöspäin, kun Yksityisen leveä vaatekaappi laskeutui rappusia alas. A. I. Yksityinen vain hyräili »halituli halituli hattan tattaansa», sillä asia ei liikuttanut häntä vähääkään — se päinvastoin huvitti häntä — hän kun oli antanut koko muuton urakalla erään muuttotoimiston suoritettavaksi. Mutta kaappia kantavat muuttomiehet eivät ensinkään hyräilleet, mistä päättäen heidän huumorintajunsa ei ollut niin kehittynyt kuin A. I. Yksityisen. Päinvastoin ratkesivat he kiroilemaan pianonkantajia sen johdosta, että nämä alkavat raahata sisään romuaan ennenkuin herrasväki Yksityisen tavarat on saatu alas, ja vaativat jyrkästi, että musiikkimiehet kantavat pianon takaisin pihalle. Tämä keskustelu tapahtui kolmannen ja neljännen kerroksen välillä, ja pianomiehet ilmaisivat intohimoisella kiihkolla ennen kuolevansa kuin ryhtyvänsä kantamaan soittokonetta takaisin. Koska piano oli vanhanaikuinen suuri rumilas, niin täytyy meidän suhtautua ymmärtämyksellä myöskin pianonkantajien tunteisiin. Mutta Yksityisen kaapinkantajat voittivat heidät sittenkin ehdottomasti sanonnan voimakkuudessa ja kansanomaisessa mehukkaisuudessa.
Asia järjestyi kuitenkin siten, että vaatekaappi saatiin jotenkuten nostetuksi pianon yli, mutta minuutin kuluttua ilmoittivat pianomiesten epätoivoiset sadatukset heidän kohdanneen Yksityisen ruokasalin kaapin, joka on kooltaan sellainen, ettei niitä nykyisin näekään muualla kuin vanhoissa kuvakirjoissa ja Kansallismuseossa. Uusien tulokkaiden piano olisi aivan hyvin mahtunut sen sisään, vieläpä soittajakin tuoleineen.
Mutta A.I. Yksityinen hyräili »halituli halituli…» ja kiiruhti kaapinkantajain perässä, ehkäistäkseen heitä mikäli mahdollista rusentamasta kaappia portaiden alapäässä, ja oli yhä enemmän tyytyväinen siihen, että oli antanut urakalle koko muuttohomman. Samalla hän päätti, ettei hän itse ainakaan vähässä hädässä perusta muuttoliikettä.
Kello kolmen aikaan iltapäivällä jätti hra Yksityinen entisen huoneustonsa avaimet isännöitsijälle ilmoittaen, että tämä saa ne puolestaan antaa kenelle haluaa, taikka ripustaa ne vaikka kellonperiinsä, ja läksi vaimoineen ja lapsineen ajamaan kohti uutta kotimaatansa auringon nousun puolella.
— Niillä oli piano, niillä uusilla tulokkailla! huomautti hra
Yksityinen vahingoniloisesti. — Oikea semmoinen vanha rämä!
— Ja ne nostivat sen siihen sinun huoneeseesi, joka on juuri
Karpalaisen herrasväen makuuhuoneen yläpuolella! lisäsi rouva
Yksityinen, silmät säteillen riemullista tyytyväisyyttä. — Kun nyt vain
ymmärtäisivät alkaa soittaa sitä tarpeeksi aikaisin aamulla!
Herra Konst. Karpalainen palvelee nimittäin eräässä laitoksessa, missä hänellä on yövuoro kahdesti viikossa.
— On suloista päästä uuteen kotiin ja uusien, hyvien ihmisten joukkoon, iloitsi hra Yksityinen.
— Hm, vastasi siihen rouva Yksityinen, joka on kotoisin maaseutukaupungista, missä on kaksi teatteria ja neljä sanomalehteä, ja joka ei ole etukäteen ehdottomasti vakuutettu uusien ihmisten hyvyydestä. — Minua muuten alkaa niin peloittaa…
— Mikä? kysyi hra Yksityinen sankarin tavoin, joka on valmis, pitkä ja molemminpuolin teräväksi hiottu sapeli kädessä, puolustamaan lohikäärmeiden, noitien ja peikkojen uhkaamaa kuninkaantytärtä.