— Naps! sanoi nappula, mutta valoa ei tullutkaan.
— Niin, kun ei ole lamppua vielä… edelliset vuokralaiset ovat nimittäin vieneet lamppunsa mennessään, selitti isäntä.
Valoa saatiin kuitenkin, kun avattiin muihin huoneisiin vieviä ovia.
— Hyvä isä! huokasi rouva Yksityinen. — Minkälaiset seinäpaperit!
— Jaa, ei nyt kannata kustantaa kaikkein parhaita laatuja… nimittäin tämmöisiin pienempiin lukaaleihin, sanoi isäntä.
— Jos sinä olisit sanonut… huudahti rouva Yksityinen, kääntyen Aadolfi Iivari Yksityiseen päin, mutta Aadolfi Iivari oli jo keskustelussa palvelijattaren kanssa, joka oli tullut edellä, ja joka nyt pyysi uhkaavalla kohteliaisuudella kysyä, missä se hänelle luvattu huone on.
— Kyllä minä tulen näyttämään, huudahti hra Yksityinen kerkeästi. — Se on täällä!
— Tämäkö? Tämähän on joku ruokakomero, tai vaatesäiliö, eikä mikään huone! huusi palvelustyttö.
— Jaa, kyllä se on huone… nimittäin palvelijan huone, vakuutti isäntä, joka oli tullut heidän perässään.
— Minä olen heti vapaa palveluksesta! ilmoitti tyttö, poskipäillään kuumeinen punerrus.