Hra A. I. Yksityinen pyörähti ympäri kuin tavoittaakseen kiinni jostakin, mutta kun hän ei saanut mistään kiinni, niin ähkäisi hän:
— Ei sitä niin mennä, teillä on neljäntoista päivän irtisanomisaika!
— Nimittäin tätä päivää lukuunottamatta, lisäsi isäntä puolueettomalla asiallisuudella.
— Missäs se meidän kellarimme on? kysyi rouva Yksityinen, joka samassa tuli keittiöön, itku kurkussa, vaikka ei vielä tietänytkään, mitä siellä juuri oli tapahtunut.
— Kyllä sekin on… nimittäin kellari, vakuutti isäntä.
— Mutta sinne ei taida vielä päästä.
— Miksi? kysyi rva Yksityinen sellaisella äänellä, jota murhenäytelmän viimeisessä näytöksessä käytetään.
— Entiset vuokralaiset eivät nimittäin vielä ole korjanneet tavaroitaan sieltä, selitti isäntä.
Rva Yksityinen vaipui istumaan keittiölaatikon kannelle, mutta ei kuollut. Hän on sitkeää sukua, ja hänen isovanhempansa elivät kaikki yli 80:nnen syntymäpäivänsä.
— Minä olisin tarvinnut kellarin aivan heti! parahti rva Yksityinen.