— Olkaa hyvä, herra Kippura! sanoi rva Pöhkönen.
— Niin, ole hyvä ja ota runsaasti! kiiruhti hra Pöhkönen lisäämään. — Minulle ei tarvitse säästää. Minä luulen, etteivät nämä mansikat maistu minulle. Se poika, jolta minä nämä ostin, ilmoitti vasta lähtiessään, että niiden joukossa oli ollut käärme.
— Mutta Petteri…! huudahti rouva Pöhkönen. — Kuinka sinä sellaisia ruokapöydässä!
— Suuri, musta kyykäärme! jatkoi hra Petteri Pöhkönen itsepintaisesti.
— Se ei tee mitään! rauhoitti hra Kippura herra ja rouva Pöhköstä.
— Kyllä ne silti minulle maistuvat. Söihän Eevakin omenan, vaikka puussa oli suuri käärme, hi, hi…
Hra Kippura on jossakin määrin vitsiniekan maineessa lähimmässä ympäristössään.
Ja Jussi Kippura ammensi lautaselleen vähintäänkin puoli litraa mansikoita ja ryhtyi sitten syömään niitä, kehuen ja suutaan maiskutellen.
Petteri Pöhkönen kärsi ja ylitti ruveta jatkamaan puhetta Mustafa Kemal-pashasta, mutta hänen äänensä värähteli omituisesti, ja hän lopetti kesken lauseen, alkaen tuijottaa ulos ikkunasta.
— Eikö saa olla lisää, Lilli kulta? kysyi emäntä.