Tuiteri kulki sitten kapsäkkeineen pitkin junan viertä vaunulta vaunulle ja totesi harmistuneena, että kaikki vaunut olivat jokseenkin täynnä.

Ja Juuso Tuiteri, joka oli koko viime yön valvonut korttipöydässä, oli väsynyt ja olisi kernaasti halunnut päästä sellaiseen vaunuun, missä hän olisi voinut oikaista itsensä pitkin pituuttaan sohvalle ja nukkua syvään ja virkistävään uneen.

Mutta sellaista vaunua ei ollut.

Silloin sai Juuso Tuiteri aatteen, joka ei lähde mistä taulapäästä tahansa.

Hän asettui viimeisen vaunun kohdalle ja huusi kovalla äänellä:

— Tämä vaunu jää tälle asemalle.

Vaunun ikkunat olivat auki, niinkuin kesällä ainakin. Juuso Tuiterin ei tarvinnut huutaa kahta kertaa.

Junan lähtöön oli vain muutamia minuutteja.

Kaikki matkustajat kiiruhtivat matkatavaroineen ulos etsimään itselleen paikkaa muista vaunuista.

Sitten astui Juuso Tuiteri tyytyväisesti hymyillen vaunuun, ja nyt oli hänellä tilaa kylläksi. Hän oli yksin koko vaunussa.