Pienenä kuolleen Alman sanotaan olleen Charlotta Ahlbergin lemmikin. Sitä tytärtään hän ei lakannut muistelemasta, mutta Idaa hän ei ymmärtänyt ja saattoi toisinaan käyttää hänestä rumia nimityksiä ja pahoja sanoja. Nuorempien sisarusten vaaliminen lienee ollut ensimmäinen niistä velvoituksista, joita äiti asetti tyttärelleen. Suurissa perheissä se on yleisenä tapana, ja Charlotta Ahlberg on kertonut eräälle tuttavalleen, että Ida oli pikku tyttönä usein itkien sanonut, ettei hän »koskaan, koskaan tahdo lapsia».

Kateus ja oman puolensa pitäminen ovat ominaisuuksia, joiden sanotaan näyttäytyneen Idassa usein tällä varhaisella iällä. On kuitenkin vaikeata mennä sanomaan, olisiko hän siinä kohden ollut kovinkaan erikoinen lapsi.

Pääasiassa lienee katsottava onnelliseksi sattumaksi, että ratamestari Ahlbergin tytär pääsi kouluun aikana, jolloin naisten opiskeleminen oli harvinaista. Onnellinen sattuma aiheutui kenraali Julius Mickwitzin tuttavuudesta ja liikekumppanuudesta Antti Ahlbergin kanssa.

Vuonna 1867 Ahlbergin perheen molemmat vanhimmat lapset lähetettiin kouluun, poika, Oskar, ruotsalaiseen alkeiskouluun Hämeenlinnaan ja Ida pikkulasten kouluun Helsinkiin. Kenraali Mickwitzin luona asuen tyttö kävi kahden vuoden ajan Bulevardin kadun varrella olevaa Kjöllerfeldtin koulua, jossa Helsingin hienosto yleensä käytti lapsiaan. 1869 Ida sai vapaaoppilaspaikan — kerrotaan sen tapahtuneen kenraalin suosituksesta — vasta perustettuun Suomalaiseen tyttökouluun. Tämä oppilaitos työskenteli hyvin vaikeissa taloudellisissa oloissa, ja kun Janakkalasta saatiin kuulla, että Idan isä muka oli varakas mies, menetti tyttö jo vuoden kuluttua vapaapaikkansa, jolloin vanhemmat ottivat hänet pois koulusta. Aivan osattomaksi opinnoista ei ratamestarin tytär vielä sittenkään jäänyt. Hän ei päässyt Helsinkiin, mutta sai käydä lukemassa Leppäkosken aseman lähellä, Sipilän talossa, asuvan neiti Tavaststjernan luona. Neiti Tavaststjerna, sivistynyt, ulkomailla matkustellut nainen, piti lapsista ja kaipasi toimintaa. Talvella 1870—1871 Ida säännöllisesti kävi hänen luonaan lukemassa. Neiti Tavaststjernan sanotaan luetuttaneen Topeliuksen »Maamme kirjaa» ja »Luonnon kirjaa» sekä sanelleen oppilaansa kirjoitettavaksi paljon runoja. Syksyllä 1871 tyttö vielä kerran pääsi kouluun. Turengin asemalle, joka on vain muutaman kilometrin päässä Leppäkoskelta, oli Viipurista muuttanut teknikko Qvist, perustettuaan sinne jonkinlaisen »pikipruukin». Hänen vaimonsa, Selma Qvist, oli käynyt saksalaisen koulun ja ryhtyi Turengissa antamaan opetusta paitsi omille lapsilleen myöskin ympäristön säätyhenkilöiden lapsille. Janakkalan nimismiehen kehoituksesta ratamestarin tytär lähetettiin tuohon kouluun. Opetus oli ruotsinkielistä, mutta Qvistin perheessä oli kotikielenä saksa, ja rouva Qvist tahtoi, että hänen koulussaan opittaisiin saksaa mahdollisimman paljon. Muussa opetuksessa noudatettiin, Ida Aalbergin tätä koulua käydessä, Helsingin ruotsalaisen tyttökoulun toisen luokan kurssia, mutta saksaa luettiin enemmän. Käydessään Qvistin koulua Ida asui Juttilan talossa, jonka omistajat olivat Antti Ahlbergin läheisiä tuttuja.

Vuoden 1872 jälkeen ei ratamestari Ahlbergin tytär enää päässyt kouluun. Sillä, että varsinainen opintie loppui niin lyhyeen, tuli olemaan suuri merkitys hänen vastaisessa elämässään.

* * * * *

Millainen oli Ida Aalberg koulunkäynnin päättyessä?

Aikaisin jäljellä oleva näyte hänen käsialastaan lienee samaan aikaan Qvistin koulua käyneen Julia Blåfieldin muistokirjaan kirjoitettu säkeistö. Rivit eivät kirjoittajastaan sano mitään erikoista, säkeistö on mitä tyypillisiltä muistokirjarunoutta:

»Många har du till att minnas
Många också minnas dig
Låt ett litet rum dock finnas
I ditt minne ock för mig
Din förra skolkamrat
Ida

Taapola den 13/9 1872.»[2]