»Herra Johtaja!
Minä en voi hyväksyä sitä tapaa, millä Te Dramaattisen teatterin johtajana olette kohdellut minua. Saan senvuoksi ilmoittaa Teille, että minä, jos »Odetten» [»Odetten» vuoksi oli »Vanda» päätetty jättää pois, sittemmin ei kummankaan esittämisestä tullut mitään.] esitystä lykätään, heti matkustan. Minun täytyy silloin jättää asiani Venäjän ministerin ja jonkun ruotsalaisen asianajajan haltuun. Kuitenkin pyydän Teitä heti järjestämään taloudellisen puolen. Paitsi laskua niistä palkkioista, jotka saan näytäntöilloista, joina olen esiintynyt, minun, sen pahempi, pitää lähettää Teille laskuja useammista puvuista niihin kahteen kappaleeseen, joissa minun sopimuksemme mukaan olisi tullut esiintyä.»
XVI.
UUSI KOULU.
Molemmissa avioliitoissaan Ida Aalberg yhdisti elämänkohtalonsa lakimieheen. Juridisesta kouluutuksestaan huolimatta hänen molemmat elämänkumppaninsa olivat kumpainenkin suuria idealisteja. Alexander Uexküll-Gyllenband oli kuitenkin verrattomasti suurempi idealisti kuin Lauri Kivekäs.
Lauri Kivekäs oli tavallaan ollut eetillinen filosofi hänkin — hän oli omaksunut maailmankatsomuksen, jonka tunnussana oli kansallisuusaate. Hänen filosofiansa lähti elävästä elämästä semmoisenaan, ja sillä oli selvät, joskin rohkeat ja hyvin käytännölliset päämäärät. Lauri Kivekäs oli tyypillinen suomalaisen luonteen edustaja, raju, häikäilemätön, rohkea, kiihkeä, jos oli kysymys taistelusta, mutta pehmeä kuin vaha, helposti ohjattava, empivä, jos hänelle haasteltiin lemmen kieltä. Tälle miehelleen Ida Aalberg puhui melkein aina rakkauden sanoja, ja heidän avioliitossaan ei ollut syviä, ainakaan maailmankatsomukseen ja luonteitten erilaisuuteen perustuvia ristiriitoja. Heidän ristiriitansa olivat tavallisen todellisuuselämän ristiriitoja, niistä puuttui teoreettinen pohja.
Alexander Uexküll-Gyllenband oli ikivanhan saksalaisen suvun jäsen. Hän tunsi itsensä germaaniksi, mutta hänen esi-isänsä olivat lähes parisataa vuotta toimineet slaavilaisuuden päämaassa, Venäjällä. Kansallisuusaate ei hänelle muodostunut miksikään kipeäksi persoonalliseksi kysymykseksi, siihen nähden olivat jo esi-isät saaneet tehdä ne kompromissinsa, joita yksityisen ihmisen elämänonni edellyttää. Ida Aalbergin toinen mies, vapaaherra Alexander Uexküll-Gyllenband, oli kaikilta taipumuksiltaan kosmopoliitti. Hän katsoi elämää ja sen ilmiöitä yleisinhimilliseltä näkökulmalta.
Eräässä Ida Aalbergin kuoleman jälkeen lähettämässään kirjeessä, joka silloin oli tarkoitettu salaiseksi, mutta josta hän kuitenkin otti itseään ja jälkimaailmaa varten tarkan jäljennöksen, vapaaherra Uexküll-Gyllenband on käsitellyt Ida Aalbergin suhdetta kumpaankin aviomieheensä. Niin jäävi kuin hän olikin antamaan lausuntoa tuossa asiassa, ei voi kieltää, että hän on koettanut katsoa sitä objektiivisesti. Tärkein kohta tuosta kirjeestä kuuluu:
»En ole milloinkaan tuntenut Lauri Kivekäs-vainajata. Tunnen häntä vain siitä, mitä olen kuullut toisilta ja mitä vaimoni itse on hänestä minulle kertonut. Näin on muodostunut minulle kuva voimakkaasta, mutta yksinomaan politiikkaan taipuvaisesta ja suuntautuneesta luonteesta, niin, vieläpä poliittis-agitatoorisesta luonteesta. Mutta vaimoni on kertonut myöskin monista jaloista piirteistä hänessä ja monista ritarillisista teoista, joita hän Kivekkään puolelta sai kokea — — —
Lopulliseksi ja määrääväksi tosiasiaksi tästä kaikesta kuitenkin jää, että vaimoni ei ensimmäisessä avioliitossaan ollut onnellinen ja että Lauri Kivekäs tässä viisi vuotta kestäneessä avioliitossa jäi hänelle vieraaksi.