»30/VIII 95.
1. Sinun taiteesi ulkonaiset edellytykset, t.s. teatteri, ovat elämän, varsinkin avioelämän (sisäisin, syvin elämänyhteys) kanssa ristiriidassa. Teatteri, semmoisenaan, on leikkiväinen ja alhainen (spielerisch und gemein). Tämä teatteri on ristiriidassa sinun luonteesi kanssa. Tämä ristiriita on tehnyt sinut tarpeeksi onnettomaksi. Et ole säilynyt puhtaana työsi vuoksi teatterissa, vaan siitä huolimatta. Se oli taistelua. Mutta juuri tuossa taistelussa olet kuluttanut ruumiisi ja sielusi voimat. Nyt sinä tarvitset tukea. (Aina siihen asti, kunnes olet saanut varman kannan elämässä). Jos nyt heität luotasi tuon turvan, niin sinä pian, ottaen huomioon nykyiset heikot ruumiilliset ja henkiset voimasi, sorrut teatterin alle.
2. Taiteesi on ristiriidassa elämäsi kanssa. Ristiriita johtuu taiteesi edellytyksistä (teatterista). Sinun pitää uudistaa taiteesi ottamalla lähtökohdaksesi elämä. Ei päinvastoin. Jos tahdot menetellä päinvastoin, muodostuu elämäsi onnettomaksi, taiteesi epätodeksi (elämää vailla olevaksi).
3. – – – Tuleeko taiteestasi rahanhankkimisväline? Jos niin on, tuot ristiriidan sekä elämääsi että taiteeseesi — (sisäisin ja syvin ei kuulu joukolle eikä sen rahalle). Samalla teet myöskin yhteisen taloutemme mahdottomaksi.
Nämä kolme asiaa sanon sinulle ennakolta.
30 p:nä elok. 1895.
Alexander.»
Vapaaherra Uexküll-Gyllenband on selittänyt, että hän Ida Aalbergin vaatimuksesta ja Ida Aalbergin taiteen hyväksi luopui omasta filosofisesta kutsumuksestaan. Ei ole mitään syytä epäillä tämän vakuutuksen vilpittömyyttä. Ida Aalberg kaipasi taiteessaan aina älyllistä tukea, ja on varsin todennäköistä, että hän, niinkuin vapaaherra Alexander Uexküll-Gyllenband on kertonut, joskus kysyi miehensäkin mielipidettä (vaikka tämä oli oppinut halveksimaan teatteria), ja, havaittuaan saamansa neuvot hyviksi, alkoi niitä sitten pyytää yhä enemmän.
Elämänkutsumuksen menettäminen on suuripiirteistä tragiikkaa, niin suuripiirteistä, ettei se enää tahdo saada vastakaikua tavallisen, jokapäiväisen ihmisen sielussa. Tavallinen ihminen pikemminkin käsittäisi niin, että tuon opettaja-oppilas-suhteen muodostumisessa Ida Aalbergilla täytyi olla omat kipunsa ja kärsimyksensä.
Ida Aalberg oli useita vuosia miestään vanhempi. Hänellä oli ainakin Suomessa suuren taiteilijan maine. Hän oli tunnustetusti kansallisen näyttämötaiteen etevin edustaja kotimaassaan. Hänen työnsä arvoa ja merkitystä oli liian usein juhlittu ja vakuutettu, jotta hän itse olisi voinut sitä epäillä.