— »Ja niin alamme puhua rouva Aalbergista itsestään.
Hänessä on jotakin vierasta, kun hän seisoo siellä yksinäisessä korkeudessaan, ja tuo vierauden vaikutelma yhäkin lisääntyy, kun kuulemme hänen ääntävän saksaa. Omilta saksalaisen näyttämön suuruuksiltamme olemme kuulleet toisenlaista kieltä, mutta koska hän on ulkomaalainen, ei ole syytä olla ankara. Eikä oikeastaan voi sanoa, että rouva Aalbergin kieli olisi mitenkään vaikuttanut häiritsevältä; se päinvastoin eräissä kohtauksissa yhäkin tehosti, että entinen Hedda Gabler kuului toiseen maailmaan kuin hänen ympäristönsä.
Rouva Aalberg epäilemättä on sangen huomattava näyttelijätär. On varmaan suuri nautinto saada kuulla hänen puhuvan äidinkieltään. Silloin hänen suunsa varmaan puhuu kiihkeissä kohtauksissa vieläkin intohimoisemmin ja silloin hänen sanansa varmaan soivat vieläkin suloisemmin hänen kiehtoessaan sieluja ja ottaessaan kuulijan valtoihinsa.» – – –
Omituista on, että Pietarin saksalaisten lehtien kritiikit ovat itse tulkintaan nähden perin erimieliset. »Herold» kiittää häntä erinomaiseksi keskustelunäyttelijäksi, mutta arvelee häneltä puuttuvan syvää traagillista intohimoa. Jos tämä arvostelu olisi oikea ja pystyisi kuvaamaan Ida Aalbergin näyttelemistä, osoittautuisi uusi koulu sangen voimakkaaksi. Mutta »St. Petersburger Zeitung» puhuu samasta tilaisuudesta aivan vastakkaista kieltä. Sen kritiikki on erinomaisen myötämielinen, mutta kaiken kiitoksen ohella lehden arvostelija väittää Ida Aalbergin tulleen liiaksi esille kokonaisuuden kustannuksella ja kertoo hänen näytelleen osan liian korkeaan traagilliseen tyyliin.
1903 Ida Aalberg esiintyi Berlinissä. Hän tulkitsi Heddaa »Hedda Gablerissa» ja Rebekka Westiä »Rosmersholmissa». Näytännöt annettiin hyväntekeväisyysnäytäntöinä musiikkikorkeakoulun salissa. Hänen vastanäyttelijöikseen näihin »Ibsen-hyväntekeväisyysnäytäntöihin» oli palkattu eräitä Berlinin kuninkaallisen ja Deutsches Theaterin jäseniä. Yleisöä näissä tilaisuuksissa kävi hyvin runsaasti — suureksi osaksi salin täyttivät kuitenkin ei-saksalaiset katsojat —, mutta saamistaan erinäisistä kiitoslauseista huolimatta Ida Aalbergin taide ei herättänyt suurtakaan huomiota. Eräistä berliniläisen kritiikin karkeuksista ja ilkeyksistä lienee johtunut, että luovuttiin kaikista lisäsuunnitelmista Saksaan nähden ja käännyttiin Itävallan puoleen. Wienistä palkattiin näyttelijät vuosien 1904—1905 suurta kiertuetta varten, jonka tehtävänä piti olla vapaaherra Uexküll-Gyllenbandin uuden taiteen julistaminen.
Ida Aalbergin kirjeistä näkyy, että vuosien 1904—1905 saksankielinen kiertue oli tarkoitettu lähinnä julistamaan vapaaherra Uexküll-Gyllenbandin taiteellista ohjelmaa. Ida Aalberg tosin puhuu näissä kirjeissään omissa nimissään ja esittää uuden suunnan ilman muuta omanaan, mutta varsin ilmeistä on, että hänen sanojensa takana on vapaaherra Uexküll-Gyllenband.
Ennen tämän kiertueen alkamista Ida Aalberg kirjoitti Bergbomeille
Franzensbadista:
»Rakas Täti Emilie Bergbom!
Minun täytyy teille, Tädille ja Tohtorille, tehdä ilmoitus eräästä uutisesta, joka ehkä tulee teitä kummastuttamaan, — mutta kun ajattelen, millä uskollisella sympatialla te aina olette minun tähänastista kehitystäni seuranneet, niin luulen uskaltavan! toivoa, että te molemmat minut nytkin ymmärrätte.
Minä olen nim. päättänyt tänä syksynä tehdä suuremman tourneen saksankielellä, sillä se tulee, paitsi Skandinaviaa, koskettelemaan useampia maita.