Tämmöisenä päivänä, jolloin kernaasti tekee tilinpäätöksen, tunnen tarpeen kaiken leikinkin ohella sanoa Teille vakavan sanan ja kiitoksen yhteistyöstämme syksyllä. Kiitos siitä, että niin täysin ja lämpimästi antauduitte Violan osaan. Se osoitti syvempää rakkautta kuin paljas mieltyminen hyvään osaan. Luulen että Teidän voimanne karaktäärinäyttelijänä piilee juuri tuossa kyvyssä antaa itsensä.»
Vuosi 1877 kului sekin melkein lopulleen tuottamatta mitään suurempaa voittoa. »Pietarin Lehti» jatkoi edellisten vuosien virttä arvostelemalla »Orposisaruksia»; »Orposisarukset olivat neiti Aalberg ja herra Törmänen, jotka kumpikin suorittivat osansa tyydyttävästi. Semminkin oli neiti Aalberg hyvin sievä ja miellyttävä.» Vuoden lopulla teatteri tuli taas kerran Helsinkiin, ja silloin esiintyi Ida Aalbergin nimi useamminkin sanomalehdissä. Niinpä »Morgonbladet» tiesi kertoa, että huvinäytelmässä »Enon rahat» neiti Aalberg oli »avioliiton solmijatar, joka ansaitsi suuren menestyksensä» ja että »vanhastaan tuttu »Kukka kultain kuusistossa» on niin järjettömän naivi, että se meidän aikanamme tuntuu vieraalta ja jää vaille mielenkiintoa, mutta nyt se saavutti huomiota neiti Aalbergin rakastettavan ja hienon näyttelemisen vuoksi», ja lisää jälkimmäisen kappaleen johdosta Ida Aalbergia tarkoittaen: »Tänä iltana hän voitti kaiken, mitä aikaisemmin olemme häneltä nähneet; häntä palkittiin esiinhuudolla.» »Uusi Suometar» kirjoitti, että kappaleessa »Ohdakkeet ja laakeri» Ida Aalberg oli ollut »reipas nuori poika, onnettoman kuvanveistäjän veli» ja Kiven »Karkureissa» »suloinen ja sievä» ja kiitti »Enon rahojen» johdosta »siitä reippaasta tavasta, jolla hän toimittaa Paulinen osan» ja yhtyi »Morgonbladetin» mielipiteeseen arvostellessaan »Kukkaa kultain kuusistossa».
Oltuaan kolme vuotta Suomalaisen teatterin palveluksessa ja juuri täytettyään kaksikymmentä vuotta Ida Aalberg yhtäkkiä saavutti menestyksen, joka kohotti hänet näyttelijänä korkeammalle tasolle tai ainakin painoi hänen nimensä paremmin teatteriyleisön tietoisuuteen. Unkarilaisen »Kylän heittiön» ensi-illassa 5/XII 1877 Ida Aalberg sai Borishan osaa esittäessään tilaisuuden voimakkaisiin tunnepurkauksiin ja saavutti ehdottoman menestyksen. Yksin »Hufvudstadsbladetkin» esitti hänet nyt lukijoilleen nuorena, suloisena näyttelijänä ja »Helsingfors Dagblad» kirjoitti: »Ida Aalbergilla on samalla kertaa sekä harvinaisen kaunis vartalo että syvä tunteellisuus, jonka ohella ääni ja lausuminen hämmästyttävät puhtaudellaan ja sulollaan.» »Uusi Suometar» sanoi: »Neiti Aalberg veti kuitenkin kaikista kappaleessa esiintyvistä henkilöistä suurimman mieltymyksen puoleensa, ja täydestä syystä, sillä hänen esityksensä oli puhdas, hieno ja tunteellinen ja hän oli todellakin viehättävä Boriska.» Huomattavin sentään on »Morgonbladetin» arvostelu, jossa sanottiin: »Neiti Aalbergin sisäinen ja puoleensa vetävä naisellisuus yhtyi miellyttävästi varmempaan pyrkimykseen ja suurempaan draamalliseen energiaan kuin mitä aikaisemmin olemme voineet hänessä havaita.» Puhe »puoleensa vetävästä naisellisuudesta» ja »draamallisesta energiasta» osoittavat arvostelijan olleen joko onnellisen sanojen valitsijan tai suorastaan erinomaisen tarkkanäköisen henkilön. Yleinen arviointi Ida Aalbergin kyvystä, jonka lehti vähän myöhemmin julkaisi, oli paljon merkityksettömämpi, siinä puhuttiin »yksilöllisestä käsityksestä», joka tuskin on, Ida Aalbergiin sovitettuna, ollut totta, ja »sangen suuresta välittömyydestä», joka on ollut tärkeätä ja totta, ja onnistumisen »rajoitetusta alasta», joka puhe tuskin on ollut täysin perusteltua V. Soinin »Kevään oikkujen» yhteydessä, jolloin arviointi annettiin.
Kevätkaudella 1878 sanomalehtiarvostelu ei sano Ida Aalbergin taiteellisesta esiintymisestä mitään erikoista tai uutta. Merkitään vain edelleen, että hänellä on kaunis ääni ja että hän puhuu hyvää suomea.
Vuosina 1875—1878 sekä suomalaisuuden henki että Kaarlo Bergbom, ainakin käytettävissä olevista tiedoista päättäen, ovat olleet verraten merkityksettömät Ida Aalbergille. Suomalaisuuden henki tuskin on häntä kannustanut hänen pyrkimyksissään, ja Kaarlo Bergbom olisi tuskin voinut vaatia itselleen, vaikka olisi ollut työssä mukanakin, osuutta niihin vaatimattomiin menestyksiin, joita Ida Aalbergilla näinä vuosina oli.
Eräästä Oskar Ahlbergin kirjeestä kesältä 1877 näkyy, että sisar tuohon aikaan oli ollut epävarma, kannattiko hänen jatkaa valitsemaansa uraa. Ida Aalberg oli keväällä luvannut luopua teatterista ja aikonut ruveta elämään tätinsä Anna Lovisa Strömbergin perheessä, koska ei tahtonut olla vanhempainsa kodissa. Kun hän kuitenkin uudisti välikirjansa, sai kiihkeä veli aiheen syyttää sisartaan kevytmielisyydestä ja »Faustin» Valentinin tavoin puuttua tämän yksityisiin suhteisiin. »On tapana ollut sanoa», Oskar Ahlberg kirjoitti, »että rakkaus tekee sokiaksi, mutta mitä sinun rakkautes on, sitä osoittaa sinun kaikki rakkauden historias. Mitä minä kumminkin tiedän sinun kaikista ihailioistasi on niitä ollut koko kosolta, siis yks mennyt toinen tullut. Niitä on minun tietääkseni hyvin useassa kaupungissa. Päähenkilöt ovat kai olleet Törmänen, Borg ja nyt viimeksi Böök.» Viimeksimainittuun varsinkin Oskar Ahlberg kohdisti suuttumuksensa ja lausui sisarelleen ankaran kirjeensä lopulla: »Näistä asioista en nyt tällä kertaa enään mainitse mitään, mutta sen sanon, että se kultainen päivä vielä koittaa, jolloin huomaat itsesi olevan väärällä tiellä ja luot silmäyksen menneeseen elämääsi. Nyt lopetan tämän kirjeeni lauseella: Katso eteesi, ettet lankea!»
Edvard Törmänen oli melkein yhtä nuori sekä iältään että näyttelijänä kuin Ida Aalberg. Hän oli saanut melkeinpä ylioppilassivistyksen ja Suomalaiselle teatterille hän oli tärkeä ennen kaikkea näytelmien suomentajana. Hän tuntuu olleen toivottomasti rakastunut Ida Aalbergiin, koskapa tämä ystävälleen Ida Qvarnströmille kirjoitti ruotsinkielisessä kirjeessään kesällä 1876 m.m.:
»Kysyt, kuinka on minun ja Törmäsen laita? useampia samanlaisia kohtauksia kuin Viipurissa on tapahtunut, mutta minä annoin saman vastauksen kuin silloinkin. Kun hän kuuli, että matkustaisin kotiin, päätti hänkin tehdä niin ollakseen lähempänä minua, vaikka hänet oli loma-ajaksi kutsuttu Savonlinnaan.»
Ja eräässä toisessa kirjeessä hän kertoo rouva Qvarnströmille:
»Tänään esiinnyn ensimmäistä kertaa »Orposisaruksissa» ja vastanäyttelijänäni on Tor! saa nähdä kuinka siinä käy. — — —»