Viimeisinä aikoinaan Suomalaisessa teatterissa Törmänen häpäisi itseään juopottelullaan. Hän kuoli hyvin nuorena.
Asser Borg, tuomiorovastin poika Kuopiosta, oli tutustunut Ida Aalbergiin jo Janakkalan iltahuveissa, joissa itsekin oli ollut näyttelemässä. Hän oli teologi ja tuli papiksi. Ida Aalbergille tämä »suhde» lienee ollut varsin merkityksetön. Berg tuli myöhemmin mielipuoleksi ja heittäytyi laivasta Itämereen, mihin hukkui.
Kolmas Oskar Ahlbergin nimeltä mainitsema »suhde» lienee sentään ollut tärkeämpi Ida Aalbergille.
Bruno Böök oli Suomalaisen teatterin rakastajien ja nuorekasten sankarien esittäjä. Hän oli sivistyneestä perheestä ja näinä alkuaikoina hänen sanotaan olleen ainoan todellisen »herran» teatterissa. Näyttelijänä hän ei erikoisempia saavuttanut ja mikään syvällinen luonne hän tuskin on ollut. Kaarlo Bergbom ei hänestä pitänyt. Kun Bergbom kerran vei Böökin ulkomaiselle opintomatkalle, hän valitti, että tällä oli »ehdoton taipumus sirkukseen ja varieteehen». Bruno Böök oli kyynikko ja juonittelija, joka matkoilla antoi vakavamieliselle Vilholle paljon huolta. Hän harrasti kaikkialla ruotsinmielisten seuraa, saattaen tällä Vilhon valituksiin, vaikka tämä toisaalta voikin erottaa Böökin muista teatterin juonittelijoista toteamalla, että hän oli »liian veltto ajaakseen kirjallista intrigiä».
Ulkonäöltään Böök oli komea ja kaunisvartaloinen mies. Hän esiintyi hienosti ja pukeutui hyvin. Helsingin hienojen naisten sanotaan olleen hyvin hullaantuneita Bruno Böökiin ja juosseen hänen jäljessään. Suomalaisen oopperan »Ragnarökissä», kuten Bergbom hauskasti nimitti lauluosaston loppujuhlaa, annettiin kummankin teatterin jäsenille leikillisessä ohjelmalehtisessä jonkin tanssin suoritus. Bruno Böökille Bergbom siinä keväällä 1879 määräsi tehtäväksi tanssia yhdessä Suomalaisen oopperan Don Juanin esittäjän kanssa »Pas de séduction» tanssin, viettelemistanssin.
Syksyllä 1877 Oskari Vilho kirjoitti Bergbomille m.m., että Edvard Törmänen oli ilmoittanut heti eroavansa teatterista ja että mitkään pyynnöt eivät näytä auttavan. Samassa kirjeessä hän kertoi: »Tuo tunnettu Böökin ja Ahlbergin kurtiisi on täällä Jyväskylässä yltynyt oikein inhoittavan imeläksi. Kyllä heidän jo olisi pitänyt päästä johonkin päätökseen.» Böökin sanotaan olleen kihloissa Ida Aalbergin kanssa ja myöskin on tiedetty kertoa, että Ida Aalberg olisi samanaikaisesti ollut kihloissa menen muun kanssa. Hän ei kunnolla ehtinyt antaa toisen kihloja takaisin kun jo toiselta ne otti, sanotaan. Böök oli kerran Kuopiossa ruvennut valvomaan morsiamensa askeleita ja silloin huomannut, että tällä samana päivänä oli järjestetty kohtaus eräiden toisten nuorten herrojen kanssa. Siitä aiheutui kihlautuneiden välillä kiihkeä riitakohtaus, joka sitten uudistui tavan takaa. Böök rupesi häijyksi ja päästi kyynillisyytensä valloilleen. Helsingissä hän kerran parin toverin kuullen sanoi jotakin hyvin loukkaavaa Ida Aalbergille. Se tapahtui näyttämöharjoituksen aikana, ja Ida Aalberg hyökkäsi kiihtyneenä näyttämölle valittamaan Bergbomille, joka ohjasi harjoitusta. Bergbom puuttuikin asiaan ja vaati, että Böökin oli tehtävä julkinen anteeksipyyntö. »Harjoituksia ei saa häiritä», Bergbom selitti lopuksi.
Seuraavana päivänä odotettiin Böökin julkista anteeksipyyntöä. Se oli lyhyt: »Pyydän anteeksi, että olen häirinnyt harjoitusta.»
Mutta riitakohtausten välillä kihlautuneilla oli sovinnon hetkiä, jolloin loukattu Ida Aalberg suhtautui niin lämpimästi Böökiin, että kohtauksien todistajat olivat aivan kummissaan. He vaihtoivat lemmekkäitä silmäyksiä ja olivat kuin nuoret rakastavaiset ainakin. On väitetty, että kyynillinen Böök tahtoi Bergbomille osoittaa voivansa loukata Ida Aalbergia tämän ottamatta asiaa sen vakavammin.
Kun Ida Aalberg palasi ensimmäiseltä ulkomaamatkaltaan, tuntuivat kihlautuneiden välit väkisin särkyvän. Böök ei kuulu sitä tahtoneen, mutta mikään ei ollut auttanut. He joutuivat seuraavina vuosina vielä sangen usein näyttelemään vastakkain, ja harjoituksissa kerrotaan heidän kiihkeiden draamavuorosanojen lomassa vaihtaneen yhtä kiihkeitä omia vuorosanojaan.
Vielä elämänsä viimeisenä kesänä Ida Aalberg muisteli lämpimästi »nuorena kuollutta, hienoa Bruno Böökiä».