Olisihan sitä niin hirveen paljon kertomista tästä taiteen keskipisteestä, vaan tulevassa kirjeessä lisää, sillä ei voi niin paljon paperia yhdessä kirjeessä saada esille. —»
Dresdenissä asui tähän aikaan verraten paljon suomalaisia, m.m. sisaruspari Anna ja Eva Ingman. Anna Ingman, jolle Emilie Bergbom oli kirjeessä Ida Aalbergia suositellut, välitti tutustumisen Marie Seebachinkin kanssa.
Lahjanäytännössä keväällä 1878 kootusta kolehdista huolimatta Ida Aalbergin matkakassa ei kestänyt »representeerata koko Suomalaista kansalisteateria» ja hän joutui varsin pian taloudelliseen pulaan. Hän kirjoitti hätääntyneenä kotiin, ja Antti Ahlberg koettikin auttaa tytärtään pienehköllä rahalähetyksellä. Varojen puute pakotti Ida Aalbergin keskeyttämään opintonsa aikaisemmin kuin olisi halunnut. Kirjeenvaihto todistaa, että hän sai turvautua sekä suomalaiseen, norjalaiseen (Dresdenissä oli Skandinaavinen klubi) että saksalaiseen avuliaisuuteen selvitäkseen opintomatkansa aineellisesta puolesta. Avustukset olivat pieniä lainoja — Suomalainen teatteri antoi, kutsuessaan hänet takaisin, ennakkomaksua —, jotka Ida Aalberg pian maksoi takaisin.
Vanhemmille kirjoitetut kirjeet eivät anna täydellistä kuvaa Ida Aalbergista Dresdenin ajalta. Ne ovat vilpittömiä lapsen kirjeitä, joista kyllä voi pilkistää esille eräänlainen »suomalaisuuden henki», mutta jotka esim. »Rapfaelillaan», joka »eli 1580 ja 1630 välillä» antavat hänestä liian kehittymättömän kuvan. Henkilöt, jotka tunsivat hänet jo ennen ensimmäistä ulkomaamatkaa, ovat todistaneet, että hän jo silloin osasi miellyttää paljaalla olemuksellaan. »Hänessä oli jotakin merkillisen ja puoleensavetävän reilua» on eräs varhaisen nuoruuden tuttava kertonut. Ja Dresdenissä oloajalta on todistuksia, että Ida Aalberg kykeni miellyttämään muitakin kuin vanhaa opettajatartaan Marie Seebachia. Kun Dresdenissä oleskelevat suomalaiset opiskelijat tunsivat koti-ikävää ja olivat alakuloisia, pyysivät he luokseen Ida Aalbergia. Hän oli heistä ainoa olento, joka »rakastettavalla tavallaan» saattoi heitä lohduttaa. Thiodolf Rein, joka kesällä 1878 kävi Dresdenissä, on muistelmissaan kertonut:
»Suomalaisista miehistä ja naisista, jotka tähän aikaan olivat Dresdenissä, voidaan mainita maalari, neiti Eva Ingman ja ennen kaikkea Ida Aalberg, jota minulla oli onni pari kertaa siellä tavata. Alotettuaan näyttelijäuransa Suomalaisessa teatterissa hän nyt harjoitti opintoja kuuluisan näyttelijättären rouva Niemann-Seebachin luona. Eräällä höyrylaivamatkalla jonka tein ylös Elbe-virtaa läpi Saksilaisen Sveitsin aina Böhmin rajalle asti, hänkin sattui olemaan matkustajien joukossa. Laivan kannelta saatoimme yhdessä ihailla kauniita vuori- ja metsämaisemia, joiden läpi kuljimme. Paikasta, jossa laiva laski maihin, lähdimme jalkaisin Erzgebirgessä olevalle Prebischthorin kukkulalle ja minulla oli kunnia ottaa neiti Aalberg käsivarteeni ja johtaa häntä ylös jyrkkää vuorta, jonka laelta me katselimme laajaa ja suurenmoista näköalaa yli ympäröivän alppiseudun. Ida Aalberg oli suuri taiteilijana, mutta osasi myöskin henkilönä olla erittäin rakastettava ja mielenkiintoinen. Hän oli hyvin älykäs, osiensa esityksessä hän ei antautunut yksinomaan välittömän tunteen johdettavaksi, vaan koetti myöskin täysin käsittää ja ymmärtää draamallista karakteria ja mitä sen esittäminen vaati. Mietelmissään näyttämötaiteesta hän saattoi olla suorastaan syvämietteinen. On helppoa ymmärtää, että hänen kehitykselleen Dresdenissä olo koitui suureksi hyödyksi, koska näyttämöolot siellä olivat sangen korkealla tasolla, josta minäkin voin vakuuttautua näkemällä erinomaisella ja minulle unohtumattomalla tavalla esitettävän sellaisia kappaleita kuin Goethen »Egmont».»
Että hyvin nuoren neidon mietelmät olivat vaikuttaneet Reiniin, filosofiin, voimakkaasti, on ymmärrettävää. Todennäköisesti kuitenkin Ida Aalbergin lausumien syvällisten mietelmien takana oli vanha ja kokenut Marie Seebach, joka samoihin aikoihin oli kirjoittanut oppilaalleen:
»Koska Te tähän asti olette minun luonani opiskellessanne halunnut päästä vain käsitykseen roolien sisäisestä olemuksesta, niin olen myöskin pitänyt silmällä, että pian omalla kielellänne voitte niitä esittää.»
Ahkeruudellaan ja tarmollaan Ida Aalberg luuli oppivansa saksan kielen lyhyessä ajassa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Myöhemmin Ida Aalberg kävi monta uutta ja hyvää kurssia oppiakseen tuon suuren kulttuurikielen, mutta vähäisellä menestyksellä. Hän, jota joku — vedoten Ida Aalbergin yrityksiin näytellä eri kielillä — on pitänyt suorastaan kielinerona, ei elämänsä loppuun asti osannut kunnollisesti muuta kieltä kuin suomea.
Suomea hän osasi hyvin, joskaan ei virheettömästi. Arvostelu kiittää hänen ääntämistään jo alkuaikoina puhtaaksi ja sointuvaksi. Mutta vieraisiin kieliin hänellä oli, jos ottaa huomioon ahkeruuden ja yritteliäisyyden, keskitasoa huonompi taipumus.
* * * * *