Mitä jälkiä näkyi Marie Seebachin koulusta, kun Ida Aalberg palasi
Suomeen?

Turkin sodan aikana ja sen jälkeenkin Suomessa oli taloudellinen pulakausi. Raha oli ahtaalla ja vararikot kuuluivat päiväjärjestykseen. Myöskin Suomalaisen teatterin toimintaan taloudellinen pula vaikutti tuntuvasti. Helsinkiläinen arvostelu vetoaakin siihen selitellessään, miksi yleisö jää pois teatterista. Mutta maaseutukiertueilla tuotti vaikeuksia sekin, että ensimmäinen innostus teatteria ja sen esityksiä kohtaan oli jo ennättänyt jonkin verran jäähtyä.

Kun Ida Aalberg kotiutui ensimmäiseltä ulkomaamatkaltaan, oli Suomalainen teatteri Turussa ja varsin vaikeissa oloissa. Vilho ei ollut kestänyt matkavaikeuksia ja oli sairaana, paljon lupaava Kaarola Avellan oli opintomatkalla. Teatterissa vallitsi ohjelmiston puute, joka sai Bergbomit kiirehtämään Ida Aalbergin paluuta. »Kylän heittiön» menestys ei ollut ennättänyt unohtua, ja Marie Seebachin nimellä voi tehdä reklaamia.

Kun Ida Aalberg esiintyi Luisena »Kavaluudessa ja rakkaudessa», kirjoitti Emil Nervander »Åbo Postenissa»:

»Illan mielenkiinto luonnollisesti kohdistui enimmän nuoreen, äsken kotimaahan palanneeseen näyttelijättäreen neiti Aalbergiin, joka on opiskellut Saksan erinomaisen ja suurenmoisen taiteilijattaren rouva Niemann-Seebachin luona ja nyt kokeili Luise Millerin vaativassa osassa. Heti neiti Aalbergin näyttäytyessä häntä tervehdittiin erittäin sydämellisillä kättentaputuksilla, jotka auttoivat nuorta taiteilijaa unhottamaan alussa häntä varmaan vaivaavan pelkonsa. Hän huomasi esiintyvänsä suopealle yleisölle ja sai rohkeutta nopeasti kehittää vaikuttavan osan mielenkiintoista tulkintaa. Rakastettavalla ja rikaslahjaisella taiteilijalla on ollut nerokas esikuva, joka on opettanut häntä katsomaan syvästi ja voimakkaasti runouden lymypaikkoihin ja samalla avannut hänen silmänsä sille, mikä on kaunista ja, jos niin voimme sanoa, rehellistä näyttämöllisessä plastiikassa. Meidän pienellä, yleensä jonkin verran realistisella näyttämöllämme tuntui esitys ehkä hiukan suurelliselta yleisöstä, joka ei oikein tunne ulkomaan suuria näyttämöitä, ja ehkäpä moni hiljaisuudessa tuumi, että »kaikki, mikä kiilsi, ei ollut kultaa», koska esitys niin oleellisesti erosi siitä, mihin olemme tottuneet nähdessämme nuoria, miellyttäviä ruotsalaisia näyttelijättäriä, jotka ovat täällä esiintyneet, mutta joilta useimmiten on puuttunut melkeinpä kaikki kouluutus ja jotka ovat saaneet ottaa ohjaajakseen vain synnynnäisen vaiston siitä, mikä näyttämöllä on kaunista. Se vaisto on ruotsalaisilla verrattomasti suurempi kuin suomalaisilla. Mitä salongissa lieneekin ajateltu, niin kokonaisuudessaan osan syvä, kaunis ja vaikuttava tulkinta tehosi ja suosiota osoitettiin vilkkaasti ja vilpittömästi. Elämme siinä iloisessa uskossa, ettei tätä tarvitse katua, sillä jos kohta kulta, joka kiilsi, ei vielä ollut täysin sulanut, oli se kuitenkin oikeata kultaa, jota Suomen näyttämötaiteella ei ole liikoja. Antaapa ajan kulua, niin suomalainen puhenäyttämö saa neiti Aalbergista taiteilijan, joka on sille kunniaksi, jos hän pitää, mitä on luvannut. Suuresta ja lämpimästä mielenkiinnosta, jolla rouva Niemann-Seebach niin oleellisesti on edistänyt nuoren, vaatimattoman suomalaisen oppilaansa kehitystä, esitämme kaikkien kotimaisen näyttämön ystävien puolesta kunnioittavan kiitoksen. Jos oppilas joskus täysin itsenäisesti voi toteuttaa suuren mestarinsa opetuksen, on meille suomalaisille kaksin verroin rakasta äärimmäisenä pohjoisessa olevaan taidelaitokseemme yhdistää Marie Seebachin muisto.» — – –

»Sanomia Turusta» kirjoitti:

»Neiti Aalberg, joka nyt näytti, mitä hän oli taiteessaan edistynyt, sai vastaanottaa yleisön sulimmat mieltymyksenosoitteet. Kenties ilmaantui hänen näyttämisessään silloin tällöin ulkomaalaisuutta, mutta se kyllä haihtuu kylmässä Pohjolassa.» — – –

»Åbo Underrättelser» sanoi:

»Suomalainen seurue esitti eilen Schillerin »Kavaluus ja rakkaus» draaman useissa kohdin odottamattoman hyvällä menestyksellä. Neiti Aalbergia, joka esitti Luisen vaikean osan, tervehdittiin riemulla heti kun hän ulkomaamatkansa jälkeen ensi kerran näyttäytyi ja palkittiin häntä inspiroidusta näyttelemisestään melkeinpä hurjin suosionosoituksin. Saksalaisen teatterin vaikutus ilmeni selvästi hänen käyttämistään suurista eleistä ja siitä, että hän useissa kohtauksissa painotti liian terävästi. Mutta kun tämä kaikki »asettuu» ja muuttuu liiallisesta taiteesta luonnoksi, silloin neiti Aalberg tuntuvasti kohottaa suomalaista näyttämöä ja tulee, mitä hän jo nyt onkin, sen koristukseksi.» — – –

Ulkomaalaiseen vaikutukseen nähden siis kaikki arvostelijat olivat yksimielisiä. Saavutettu tunnustus oli tunnustusta, jota annetaan oppilaalle. Arvostelijat eivät yksityiskohtaisesti olleet kyenneet määrittelemään ulkomaalaisen vaikutuksen luonnetta, Emil Nervanderinkin selostus oli siinä suhteessa kovin vähän antava, se on hyvästä tyylistään huolimatta teatteriharrastelijan ylimalkainen kyhäys. »Åbo Underrättelserin» puhe liioitellusta elekielestä ja liian voimakkaasta painotuksesta sensijaan tuntuu hyvin todennäköiseltä: nuoruus vie liioitteluun ja saksalainen tähtikoulutus oli sekin omansa johtamaan siihen.