7) Hellät sukulaiset kappaleesta on ruotsinkielinen dresdeniläisen ja suomalaisen esityksen vertailu; se loppuu: »Ainoastaan Thusneldasta ei nti Bormann voinut antaa tyydyttävää kuvaa, hän esitti sen ehkä enemmän keskustelusävyssä, mutta minä näyttelin naisellisemmin ja suuremmalla tunteella.»
9) Noita. Fittgernin kirjoittama näytelmä.
(Ruotsiksi): »Vaikkapa ottaa huomioon, että toiminta tapahtuu 30-vuotisen sodan ajalla ja että uskonnollisuuteen silloin sekaantui fanatismia, niin katsojan uskonnollisia tunteita loukataan varsinkin neljännessä näytöksessä, jossa hän seisoo ja kieltää Jumalan raamattu kädessään ja munkit seisovat hänen ympärillään ja laulavat rukousvirttä. Muuten kappaleessa on draamallista vaikuttavaisuutta, joka sentään viimeisessä näytöksessä heikkenee; kaikki loppuu odottamattomalla tavalla.
11) Nimetön kirjeenvaihto. Fuchs-Nordhoffin kirjoittama huvinäytelmä. (Ruotsiksi):
»Ensimmäistä kertaa pitkistä ajoista sain nähdä Ellmenreichin keskustelukappaleessa. Mikä suuri erotus puhetavassa suurten klassillisten tragediain ja tavallisten huvinäytelmäin välillä; edellisissä pitää enemmän deklameerata, mutta siinä pitää kuitenkin olla totuutta ja luontoa, täytyy kysyä itseltään: »kuinkahan minä tavallisessa elämässä sanoisin tuon lauseen», ja sitten kuunnella, miltä se kuuluu ja vaihtaa ääntä, niin ettei enää puhu samalla konversatsioniäänellä, se on hyvä ja huomioon otettava sääntö, täytyy puhua leveästi, antaa äänen tulla leveänä ja voimakkaana kuuluviin, keskustelusävy katoaa, kun tällöin on pakko puhua hitaasti, silloin voi ja saa hakea kaikkea kaunista ja sointuvaa kielestä hurmatakseen sillä yhtä hyvin kuin äänelläkin, esim. Ellmenreich nyt, hän puhui aivan luonnollisesti ja hyvin matalalla äänellä ja tavalliseen tapaan, mutta hän otti tarkasti varteen »pilkut» ja »pisteet», jos oli kysymys jostain tärkeästä lauseesta tai tärkeästä sanasta, niin hän sanoi sen vähän hitaammin, mutta aivan hiljaa ja totisesti ja luonnollisesti. —»
12) Medea. Grillparzerin kirjoittama murhenäytelmä. (Suomeksi):
»Ziegler, Jasonin vaimona oli mainio! Hän oli seisoessaan ja istuessaan sekä puhuessaan kuin liikunnoissaan 'klassisk skön' [klassillisen kaunis]. Medea on voimallinen passioneerattu nainen; naisellisuus ja heikkous puuttuu häneltä kokonaan, hänen oma miehensä kammoksuu häntä, hänen omat lapsensa pakenevat äitiään, sillä senlainen luonto kuin Medealla on, se on niin vihassa kuin rakkaudessa, niin ilossa kuin surussa suurellisen hirveä, hänen deklamationissaan ei saa löytyä vienoja naisellisia säveleitä, ei, kaikissa hänen eri äänissään täytyy tuo sisäinen tuli ja mahtavuus tulla esiin. Sillä sentähden tuntee Jason ensi silmäyksessä itsensä vangituksi Kreusan suloudesta ja lempeydestä, hän näkee hänen vienossa naisellisessa persoonassa kaiken sen jota hän omassa vaimossaan turhaan etsii ja ikävöi. Toki, Zieglerin näytäntötapa niin nerokas ja läpiajateltu kuin se todella on, — on niin taiteellinen että luonnollisuus ja tunne melkein kokonaan puuttuu. Huomaa varsin selvästi että hän usein voi poistua karaktäristä ja runoilijan ajatuksesta, voidakseen esiinluoda, jonkun liikunnon jonka hän tahtoi että herättäisi effektin, e:m:s: Medeassa, kuin hän polvillaan laahaa itseään rukoillen lapsiaan tulemaan luokseen, niin hän tekee sen mainiosti, vaan se ei ole Medean luonne, kuitenkin tahdon muistaa sen scenin [onko tässä alkulähde Ida Aalbergin kuuluisaan polvillaankulkemiseen Kirstinä »Elinan surmassa»?], hän toi esiin vastakohdat, ensin niin lempeän rukoilevaisesti, niin sydämellisen vienosti, — ja sitten — kuin ne käänsivät itsensä pois, kuinka sormet hänen ojennetussa kädessään vetäytyivät koukkuun, hänen huulensa ja koko leukansa pidentyi ulospäin kasvoista ja silmät vetäytyivät synkkiin hirvittäviin ryppyihin, ja hän samassa minuutissa kavahti ylös ja muuttui taasen tuoksi hirvittäväksi naiseksi. Ja muista myös se kohta, jossa hän ensi kerran huomaa että Jason'in ja Kreusan välillä on olemassa joku suhde, kuinka hän ensin synkkänä ja epäilevänä kääntää silmänsä (pää liikahtamaton) toisesta toiseen kuinka hänen kasvonsa vähitellen selkeä ja hänen huulillensa hyytyi tuo ainoa pieni ah! ikäänkuin tahtoisi hän sillä sanoa »vai niin, vai niin se on», vaan se oli mainiosti sanottu. Muista myöskin se paikka jossa hän menee Jason'in luokse ja pitää hänestä kiini ja puhuu aivan hiljaa melkein kuiskaillen vaan se näkyi mikä tuli, viha ja rakkaus paloi hänen sisällään jonka hän niin tahtoi tukahuttaa. — Hänen pukunsa, punainen hame ja musta kappa olivat kauniit ja pukivat hyvästi. Muista hänen tapaansa käyttää kappaansa eli manteliaansa.
13) Judith. Hebbelin kirjoittama tragedia. (Suomeksi):
»Ylipäänsä täytyy Ziegler'ille antaa se arvo että hän aina pukeutumisessaan hyvin tarkkaan seurasi aikakautta, niin myöskin nyt vaikka se hisupuku oli niin ruma, se ei ollut mikään hyvä rolli hänen repertoaarillaan, minä en ollut tyytyväinen. Vaan Porth tuona julmana raakana ja 'sinliga' [aistillisena] Holofernuksena oli ilettävää vaan todellinen, se hetki jolloin hän viinistä oli joutunut vähän kuumaksi ja tuo ihana nainen hänen vieressään saattoi hänet aivan hurmoksiin ja silloin hänen silmänsä, kun hän häntä katseli ja hän kädellään aivan löysästi meni hänen päänsä ja käsivartensa ja haltijansa ylitse oli niin ilettävä ettei tahtonut voida sitä katsella.»
* * * * *