Paljon merkittävämpi kuin muutamien viikkojen oleskelu Dresdenissä oli hänelle tutkimusmatka Müncheniin, minne heinäkuun ajalla koko Saksan näyttämöiden valioväki oli kokoontunut. Hän pääsi matkallaan näkemään Münchenin »Valiovierailunäytäntöjä», kuuluisaa yritystä, jonka tarkoituksena oli saavuttaa erinomaisia suurten runoluomien kokonaisesityksiä sillä tavoin, että yksinkertaisesti kutsuttiin kokoon kaikki saksalaisen kielialueen suurimmat »tähdet». Hampurista tuli kuuluisa sankariosien esittäjä Ludwig Barnay, jonka kuitenkin sanotaan olleen liiaksi älyllinen onnistuakseen Wallensteinina ja Macbethina, Wienin Burg-teatterista Adolf Sonnenthal (Hamlet ja Clavigo), Josef Lewinsky (Nathan ja Attinghausen), Fritz Krastel (Max Piccolomini), Charlotte Wolter (Kreivitär Orsina, Lady Macbeth ja Hermione) ja nuorekas Josephine Wessely (Luise Miller ja Klärchen »Egmontissa»), Münchenistä Ernst v. Possart ja useita muita. Vielä tuli näyttelijöitä Berlinistä, Hannoverista, jopa Dresdenistäkin, mistä tulivat m.m. Ida Aalbergin ihailemat Franziska Ellmenreich (Minna v. Barnhelm ja Emilia Galotti) ja Pauline Ulrich (Portia ja Parman herttuatar). Sanotaan, että taiteellinen tulos näistä näytännöistä ei vastannut odotuksia, hyvän yhteisnäyttelyn puute tuli katsojalle yhä selvemmäksi, kun hän näki joukottain loistavia virtuoseja. Ida Aalbergille nämä näytännöt luonnollisesti merkitsivät sarjaa uusia elämyksiä, joista kiireelliset merkinnät muistivihkoon antavat jonkinlaisen aavistuksen.
28) Kavaluus ja rakkaus. (Suomeksi ja ruotsiksi):
»Wessely oli muutamissa paikoissa parempi kuin minä, e:s: enemmän kiihotetulla äänellä repliiki 'Herr von Walter jetz sind sie frei!' [Herra v. Walter, nyt olette vapaa] ja sitten Wurmin kanssa enemmän intoa (ruff) enemmän kiihkoa repliikeissä »mikä kurjuus on» ei niin paljon maalata sanoilla sillä hän on niin 'aufgeregt' [kiihtynyt] että hänellä siihen ei ole aikaa ja sitten repliiki »ej, ej, se on mahdotonta»! siinä myös sama 'hastiga temppu' [nopea tempo] ei laisinkaan sentimentaali sillä sitä hän saa olla niin paljon, että tuollaiset paikat ovat oikeata balsamia yleisölle, sen nyt itse havaitsin, — vaan puhu pian 'förtvivlat' [epätoivoisesti], ja niin myös 'kuristaisin teidät' j.n.e. siinä myös puhua pian ja 'heraus mit der ton' [ääni kuuluviin] aufgeregt kiihotettuna hon är bragt till det yttersta till förtvivlan, då hon sagt 'pyövelin pölkyn alle!' gör hon en stor gest och går till dörrn [hänet on saatettu äärimmäiseen epätoivoon, kun hän on sanonut 'pyövelin pölkyn alle' hän tekee suuren liikkeen ja menee ovelle],» (Ruotsinkielellä esitystä jatkuu vielä varsin pitkälle ja varsin huvittavassa asussa.)
Hamletista hän on merkinnyt muistiin, että oli odottanut sen esittämistä suurella mielenkiinnolla, mutta että kaikki jäi verraten epämääräiseksi ja käsittämättömäksi, joskin Sonnenthal kykeni selvittämään joitakin kohtia. Hän ei ollut ymmärtänyt, miksi Shakespeare oli Hamletin niin karakterisoinut. Ofelia oli ollut aluksi liian sentimentaali, mielipuolisuuskohtauksessa ei ollut ollut »mitään jaloa eikä syvempää draamallisuutta —, joka edes vähimmässäkään määrässä olisi tehonnut meihin.»
Valiovierailunäytäntöjen aikana suomalainen Ibsenin tutkija Valfrid Vasenius oli Münchenissä tapaamassa itseään runoilijaa. Hän pyysi Nooran kirjoittajalta luvan saada tälle esittää Suomalaisen teatterin Nooran. Ibsen suostui mielellään pyyntöön ja eräänä päivänä tohtori Vasenius rankkasateessa kuljetti Ida Aalbergin runoilijan asuntoon. Varmaankin nuori näyttelijätär suurella levottomuudella odotti kohtausta, koskapa hän matkalla teki saattajalleen kysymyksen, jota tämä piti melkein majesteettirikoksena: »Pitääkö Ibsen imartelusta?» Epäilemättä Ibsenkään ei ollut vapaa inhimillisistä heikkouksista ja turhamaisuudesta, mutta kohtaus sujui sentään hyvin ilman nuoren naisen mairittelujakin. Ida Aalberg oli perillä hyvin pidättyväinen ja vaitelias, ja kun hän oli poistunut, sanoi Ibsen Vaseniukselle, että näyttelijätär ulkomuodoltaan ja olemukseltaan täysin vastasi sitä italialaista naista, jonka kuva oli väikkynvt hänen mielessään, kun hän runoili »Nukkekodin». Joitakin päiviä myöhemmin Ibsen piti päivälliset, joihin Vaseniuksen ohella oli kutsuttu eräitä näyttämötaiteilijoita, m.m. Ida Aalberg ja ruotsalainen näyttelijä August Lindberg.
Münchenistä Ida Aalberg pistäytyi Oberammergaussa katsomassa sikäläisiä kärsimysnäytäntöjä. Muistikirjaansa hän on merkinnyt täällä näkemänsä johdosta (suomeksi):
»Mieltymys riippuu suureksi osaksi siitä, millaisilla vaatimuksilla sinne meni. — Minä puolestani tunsin itseni petetyksi, — minusta voidaksensa nauttia edes hiukankin täytyy olla lapsi sekä ijälle että ymmärrykselle, ja sittenkin se häiritsee sen kuvan Christuksesta, jonka raamattua lukiessa on itselleen kuvannut.»
Sitten (ruotsiksi) seuraa mietelmä:
»Heidän tehtävänsä onkin liian vaikea!!!»
Elsterin kylpypaikasta, Etelä-Saksista, Ida Aalberg vähäistä myöhemmin lähettää pitkän kirjeen turkulaiselle neiti Mathilda Almille, joka on taloudenhoitajana Pippingsköldin perheessä, missä Ida Aalberg Turussa käydessään yleensä majaili. Hän kirjoittaa ruotsiksi m.m.: