»Bad Elster 18 p:nä elok.
Rakkahin Matte!
Sinulla kai ei ole aavistustakaan, missä maailman nurkassa minä nykyisin oleskelen. Pitkiltä matkoiltani etelään, olin aina Tyrolin rajoilla, Münchenissä ja Oberammergaussa, olen palannut takaisin Saksiin ja lepäilen pienessä ihastuttavassa kylpypaikassa, jonka nimi on Bad Elster. Emmy Achté Suomesta ja minä olemme ainoat pohjoismaiset vieraat täällä ja me olemme herättäneet jonkin verran huomiota luultavasti sivistyneellä käytöksellämme, sillä heillä on nähtävästi käsitys, että suomalaiset, lappalaiset ja samojeedit kuuluvat yhteen, ja että heidän kulttuurinakin on samalla alhaisella tasolla. Minusta tuntuu toisinaan hirveän loukkaavalta kuulla tuommoista puhetta ja minun on käytettävä kaikkea itsehillitsemiskykyäni voidakseni rauhallisesti ja järkevästi selittää maani ja kansani suhteellisesti korkeata kehitystä. Emmy matkusti muutamia päiviä sitten Dresdeniin jatkaakseen opintojaan. Epäilen suuresti, saanko tästä kylpykuurista suurtakaan hyötyä, sillä nyt, kun olen opintomatkalla, en voi heittäytyä täydelliseen rauhaan. Jos voinkin pidättäytyä ääniharjoituksista ja jättää lausunnan, vaivaan kuitenkin päätäni kaikella sillä uudella, jota taas olen nähnyt näyttämöllä ja kiihoitan sillä tavoin hermojani. — München miellytti minua tavattomasti: se on hyvin suuri ja iloinen kaupunki, vaikka väestöllä onkin jonkunlainen flegmaattinenleima, joka johtuu liiasta oluen juomisesta (Baijerihan on bierin kotimaa), mutta millä korkealla esteettisellä tasolla tuo kansa onkaan, näyttävät jo Oberammergaun kärsimysnäytännötkin, esiintyjäthän ovat vain talonpoikia, on ihmeellistä, millainen kauneusaisti heillä onkaan, millainen suuri ja luontainen tietoisuus taiteen suuruudesta ja pyhyydestä, — tein matkan yhdessä tohtorinna Ibsenin ja Tukholman kuninkaallisen teatterin suuren Fredriksonin ja erään tanskalaisen näyttelijän kanssa, — voit uskoa, että meistä tuntui miellyttävältä kuunnella Fredriksonin mielipiteitä työstään, siitä sain syytä useampaankin kertaan huoata voi! voi! kunpa suomalaisella näyttämöllä olisi useita semmoisia henkiä, silloin olisi toista elää, näytellä ja viihtyä. (Vilhoa lukuunottamatta) tuskin kellään on tosi harrastusta työhönsä ja tuskin kukaan heistä välittää arvostaan sen esitaistelijana. — Matte, sinä tuskin voit aavistaakaan, kuinka hyvä on oleskella ulkomailla —. Päästä pois usein liian ahtaista oloista kotona, ja tulla sinne, missä kaikki on suurta ja mahtavasti vaikuttavaa, missä on ainesta sekä matalaan ja huonoon että jaloon ja suureen. — — Korkeimman ja matalimman ihmiskunnassa saa täällä nähdä rinnakkain ja jyrkästi vastakohtaisina, luulen, että juuri tuo realistinen räikeys vaikuttaa, että alkaa tuntea rajatonta vastenmielisyyttä ja katkeruutta ihmisen anteeksiantamattoman heikkoa tahtoa ja ihmiselämän erheitä kohtaan. Ja toiselta puolelta saa mitä parhaan käsityksen sivistyksen ja taiteen arvosta, ymmärrän niin hyvin, miksi pohjoismaiset taiteilijat aina ikävöivät ulkomaille, sillä siellä heidän taiteilijasielunsa saavat ravintoa kaikkialla, heidän ihanteensa kohoavat korkeammalle — —». (Seuraa sangen epämääräistä ja naisellisen sekavaa filosofiaa ja sitten ylistystä Münchenin kuvaamataideaarteista, joihin hän on koettanut tutustua.) »Sitäpaitsi tuon Münchenistä muistoja, joita en koskaan unohda, muistoja hetkistä, jotka sain viettää Ibsenin perheessä, (Nooran kirjoittajan) ja kuulla niin ylivoimaisen hengen arvosteluja elämästä ja ilmiöistä, minusta tuntui, että hän sielullaan aateloi ympäristönsä, sillä henki kohosi hänen läheisyydessään korkeampaan ja vapaampaan lentoon, huomasi selvemmin, kuinka paljon painoa me ihmislapset panemme kaikkeen pieneen ja vähäpätöiseen ja unohdamme omat, korkeammat tarpeemme. Pidän itseäni onnellisena tämän yhdessäolon johdosta! sillä kun myrskyt ja pimeys ja katkeruus tahtovat painaa sieluani, tulee suloiseksi muistella näitä hetkiä ja omassa sisäisessä sieluntaistelussa voi paeta näiden ylivoimaisten henkien ajatuksiin ja niiltä saada rohkeutta ja toivoa uusissa kärsimyksissä (jotka minun radallani liiankin usein uhkaavat) ja uusissa voitoissa! — Voitoista tulee mieleeni eräs runo, joka on muuttunut todelliseksi tunnuslauseekseni, joka usein, usein, kun olen tullut syvästi loukatuksi ja melkein kadottanut rohkeuteni, on ollut minulla »kannuksena». Olen ajatellut ja toistellut näiden runojen ajatuksia ja tuntenut tahtoni voimakkaammaksi taisteluun ja rohkeuteni vääjäämättömäksi — tiedän että sinulla on nuo runot, sinua ehkä haluttaa lukea se, ellet sitä jo tuntisi, — se on »Björkin runoissa» ja sen nimi on »Esxelsior», latinalainen sana, joka merkitsee »korkeammalle» tai »minä tahdon pyrkiä korkeammalle ja yhä korkeammalle», se on käännös englantilaisen runoilijan Longfellowin runosta, sinä varmasti ihastut sen ajatukseen. —
Mallinäytäntöihin Münchenissä kaikkine taiteilijoineen en ollut täysin tyytyväinen, yksityiset roolit suurine esittäjineen tarjosivat tosin paljon nautintoa kokonaisuudessaan, yhteisnäyttely jätti paljon toivomisen varaan. Wienin näyttelijät miellyttivät minua suuresti; Charlotta Wolter on ensimmäisen luokan suuruus, — hän on naimisissa erään ruhtinas Sullivanin kanssa, mutta ohjelmassa hän aina nimittää itseään rouva Wolteriksi, kaipaan oikein päästä Wieniin saadakseni opiskella Burgteatterissa. Siellä on Sonnenthalkin, joka ehdottomasti on paras miesnäyttelijä Saksassa.[12] Wienissä alan opiskella Strakoschin johdolla.» — — —
Vaikka tämä kirje on kirjoitettu oppimattomalle henkilölle, voi siitä lukea paljon uutta Ida Aalbergista. Ensi kerran hän vakavasti koettaa seisoa aatteellisella pohjalla, ensi kerran hän koettaa kohottaa ihanteellisuuden lippua, ensi kerran hän ilmaisee suuren tyytymättömyytensä oloihin suomalaisessa teatterissa ja puhuu »kaipauksesta» ja »taistelusta». Hänen ilmauksensa on epävarmaa ja kompastelevaa, »Excelsior!» on hänen suussaan vielä »Esxelsior!» Mutta tässä kirjeessä on jo selvästi havaittavana suuri osa kolmenkymmenen seuraavan vuoden Ida Aalbergia: levotonta pyrkimystä ja siihen yhdistynyttä tyytymättömyyttä, tahtoa ja työtarmoa, joka käy läpi vastuksien, suurten persoonallisuuksien ylistystä ja harrastusta, joka kernaasti vetoaa eetillisiin motiiveihin.
Ennen Helsingistä lähtöään Ida Aalberg oli joutunut läheiseen suhteeseen Frithiof Peranderin, ihanteellisen ja kansallismielisen filosofin kanssa, ja seurauksena oli, että hän jokelteli kieltä, jota on melkein mahdoton täydellisesti toiselle kielelle kääntää. — Tästä myöhemmin.
* * * * *
Antti Jalava, joka vähäistä aikaisemmin oli tehnyt opintomatkan Unkariin ja kansallismielisenä tavattomasti innostunut tähän kansallismieliseen kansaan, oli yhdessä tohtori J. Szinnyein kanssa saanut päähänsä, että Ida Aalbergin oli näyteltävä Unkarissa. »Kylän heittiö». Boriska, siitä olivat molemmat yksimieliset, oli ollut parempi Helsingin suomalaisella kuin Budapestin unkarilaisella näyttämöllä, ja tohtori Szinnyei alkoi puuhata esiintymistilaisuutta heimolaiskansan tyttärelle. Ida Aalberg innostui kovin tähän aikeeseen, semminkin kun hän Bad Elsterissä tunsi toimettoman olonsa ikäväksi, kuten seuraava ote Antti Jalavalle lähetetystä kirjeestä todistaa:
»Siis syyskuun alussa, päivää en vielä voi sanoa, on tuo hetki tapahtuva, joka ratkaisee minun näyttelijäkykyni, ja jota »riemu pelko rinnassani» odotan, — suoraan tunnustaen, enemmän riemu kuin pelko, sillä minä oikein ikävöitsen saada taasen näytellä ja tuntea tuota inspirationia, jota jo näyttämölle astuminen minussa vaikuttaa. Nyt täällä kylpypaikassani ollessani olen täytynyt pitää vähän rauhaa ja »deklamerannut» niin, että metsä kajahteli ja ohikulkevat hämmästyksellä varmaan epäilivät järkeni kuntoa.» — »Minä niin iloitsen saada heille näytellä suomeksi, tahdon koettaa näytellä Boriskan paremmin kuin koskaan ennen; olkoon tuo koetus sitten elämäksi tai kuolemaksi, joskin se tulisi olemaan »ett nederlag» [tappio] ei se kuitenkaan olisi kylliksi voimallinen minua masentamaan, päinvastoin se minua vaan innostuttaisi.» —
Budapestin-matkallaan Ida Aalberg tullen mennen kävi Wienissä ja tutustui Burg-teatterin, saksalaisen kielialueen parhaan näyttämön esityksiin. Tuloksena olivat m.m. tarkat muistiinpanot »Romeosta ja Juliasta», josta hänelle myöhemmin Suomessa tuli suuri voitto. »Jane Eyren» hän myöskin näkee Burgissa. Päähenkilöä tarkoittaen hän aloittaa: »Frank oli erinomaisen hyvä!!!» Erään kohdan tässä osassa hän myöhemmin aikoo ottaa »koko itkuvoimallaan».