Unkarin-matka muodostui Ida Aalbergin nuoruuden ulkonaisesti suurimmaksi triumfiksi. Tohtori Szinnyei oli todella loistava impressario, joka ei säästellyt vaivojaan, ja unkarilainen kaunopuheisuus, ritarillisuus ja hetkellinen innostuminen viettivät nekin voittokulkua kuvatessaan »Pohjan tähden» taiteellista suuruutta. Jo harjoituksissa näyttelijät itkivät kuunnellessaan tulista ja tunteellista ääntä ja jo ensi-illassa yleisö otti hänet vastaan »minuutteja kestävillä suosionosoituksilla» ja huuteli hänen kunniakseen »elekön» huutoja, jotka kimposivat suusta suuhun. Kolmannessa näytöksessä »suosionosoitus kasvoi todelliseksi hirmumyrskyksi, ja useitten silmissä oli kyyneleitä». »Magyar Töld» kirjoitti: »Tällaista itkemistä emme vielä koskaan ole nähneet. Jos sanomme, ettei tätä osaa vielä kukaan ole näin näytellyt, emme sano mitään, sillä tähän asti ei todella kukaan muu ole sitä näytellyt hyvin. Hänen katseessaan, hänen kasvojenilmeissään, hänen yhdessä ainoassa huokauksessaan oli niin paljon taidetta, ettei yleisö edes huomannut, ettei hän puhunut unkaria.» »Pesti Naplossa» ankaraksi tunnettu arvostelija Beöthy Zsolt — tohtori Szinnyein serkku — kirjoitti esityksestä vielä komeammin. Hän sanoi, ettei tietänyt, kuinka Ida Aalberg puhui suomen kieltä, »mutta rakkauden ja tuskan kieltä hän puhui mainiosti» ja »huikaisevalla nopeudella hänen silmissään vaihtelivat intoisan rakkauden loiste ja sutun kyynel», ja »joka ääni kumpuaa hänen sielustaan, ja jokin lumoava sulous on hänen esitykselleen ominainen». — Unkarin menestys muuttui niin suureksi, että yksin Antti Jalavakin sai sitä hämmästellä: hän kirjoitti Ida Aalbergille, että aivan niin paljoa hän ei ollut osannut odottaa puuhasta. Budapestissa tuntuu innostus merkillisesti tarttuneen toisesta toiseen, vierailusta tuli sensatsioni, yleisö täytti teatterin ja yksin kaupungin saksalaisenkin lehden oli yhdyttävä tunnustuksiin. Saksankielinen lehti »Pester Journal» moitti kyllä suomenkielen karkeutta ja mainitsi kokeen vieraalla kielellä uhkayritykseksi, mutta kirjoitti Ida Aalbergista: »Hänellä on hivelevän suloinen ääni, ja miten hurmaavilta sanat sellaisen äänen lausumina tuntuvat, sen huomasimme parhaiten niistä unkarilaisista nimistä, jotka taiteilijan piti lausua ja jotka hän sanoi aina oikein ja asianmukaisella painolla. Niin suloisesti kaikuvaa »Sändoria» kuin neiti Aalbergin huulilta tuli, on unkarilaisella Kansan näyttämöllä harvoin tai ei koskaan kuultu, niin monet kylän kaunottaret kuin siellä ovatkin lausuneet sydämensä valitulle tuon nimen kaikella sillä tunteellisuudella, mikä heille on ollut mahdollinen. Muusta pitivät huolen taiteilijan liikkeet, joilla jokainen sana tehtiin ymmärrettäväksi ja jokainen tavu selväksi ilman että ilmekieli — kiitos neiti Aalbergin luontaisen sulon — olisi tullut liialliseksi —.» »— Muuten hänen kasvonsa ovat tavattoman ilmehikkäät ja ilmaisevat kuin kuvastimesta kaikki ne tunteet, joiden vallassa esittäjä on. Puhuvimmat sentään ovat syvänsiniset silmät, jotka lumoavat milloin hurjalla loisteellaan, milloin salamoivilla katseillaan.» »Nuoren näyttelijättären taiteellinen kyky on kaiken epäilyn ulkopuolella. Siinä tavassa, millä hän oli käsittänyt osansa, ilmeni erinomainen taiteellinen äly. Hän teki Eduard Tothin sentimentaalisesta pikku hanhesta draamallisen olennon. Hänellä on todellisen intohimon ilmauksia —.» Szinnyei järjesti Ida Aalbergille juhlan Budapestiin. Hyviä arvosteluja ja juhlimista puhein ja suosionosoituksin jatkui vielä Kolozsvárissa, jossa nuori taiteilija Boriskan lisäksi näytteli Luisen ja Jane Eyren.

VI.

MYRSKYÄ JA KIIHKOA.

Suuri menestys taiteilijana tuli Ida Aalbergin osaksi jo sangen nuorella iällä. Hän oli vasta 22-vuotias näytellessään ensimmäistä kertaa Nooran osaa, josta alkaen hänestä tuli Ibsenin eetillisen taiteen ylipapitar Suomessa. Täällä, niinkuin kaikkialla muuallakin, kappale aiheutti väittelyjä, ja nuori tyttö, joka havainnollistutti Ibsenin moraalista opetusta ja ahtaassa piirissä kulkevaa filosofiaa, oli tavallaan filosofi filosofien joukossa. Hän oli lausunut painavimman sanan, kun Ibsenin puhe alkoi tehota Suomessa.

Kieltämätöntä on, että Ida Aalbergin menestys Unkarissa, jos sitä arvioi ankaran mittapuun mukaan, oli enemmän kuriositeetin ja sensatsionin kuin suuren taiteen juhlaa. Ennakolta näyttelijättärelle antamissaan ohjeissa Antti Jalava pitää erikoisen tärkeänä, että tämä laittaisi itsensä mahdollisimman »nätiksi» esiintyessään Budapestin yleisölle, ja hyvä itkemistaito, kaunis ääni ja tulinen temperamentti olivat suurimpina aiheina unkarilaisen kaunopuheisuuden vuodatuksiin. Mutta Unkarin matka teki Ida Aalbergista päivän sankarin Suomessa. Sanomalehdet, yksin kaukaiset maaseutulehdetkin, julkaisivat Budapestin ja Kolozsvárin ystävällisiä arvosteluja, ja »Uuden Suomettaren» Matti, Antti Jalava, selitti Unkarissa annetun kritiikin johdosta, että Ida Aalberg on »tehnyt heimolaisuuden lähentämiseksi enemmän kuin kaikki oppineet miehet kirjoineen yhteensä». Ylioppilaat joivat maljoja Ida Aalbergin kunniaksi, ja suomenmielisten taholla vallitsi mitä suurin innostus. Kun asia sai tämmöisen kansallisen värityksen, on selvää, että silloisina kiihkeinä kielitaistelun aikoina jokin soraäänikin yhtyi yleiseen innostuksen kuoroon. Niinpä saattoi »Hämeen Sanomat» julkaista seuraavan uutisen:

»Samalla kertaa kuin nuori taiteiliamme Ida Ahlberg on kummastuttanut heimo-kansaamme Unkarilaisia ja ikäänkuin lumousvoimalla vetänyt tämän sukukansan mitä lähimpään yhdistykseen meidän kanssa, jopa saattanut meitä vähän ylpeiksikin hänen kauttansa, ovat muutamat meidän ruotsalaisista kokeneet tehdä valheeksi koko Ida Ahlbergin olosuhteet Unkarissa. Niin tapasi kaksi ylimyshenkilöä erään I.A:n läheisen heimolaisen. Ensin onniteltuaan ivallisesti, lausuivat kertomukset I. Ahlbergista olevan paljaita »Suomen fennomanien vehkeitä». Tämä ei ollut ainoa tapaus tätä lajia, eikä mikään outo asia meidän suomi-mielisten suhteen.» —

Ystävät tiesivät erinomaisen hyvin, ettei Ida Aalberg ollut mikään filosofi eikä vankka aatteen ihminen, vaan että hän oli nuori, suloinen, hyvin kunnianhimoinen ja mitä suurimmassa määrässä vaikutuksille altis tyttö. Unkarin matkaa suunniteltaessa Antti Jalava kirjoitti hänelle sivumääriä kansallisuusaatteen jaloudesta ja velvoituksista. Ida Aalbergin ei tullut, sanoi rehti kirjoittaja, unohtaa isänmaan asiaa, vaikka olikin jo liian paljon saanut maistaa kunnian »hurmaavaa nestettä». Tohtori Szinnyein kirjeistä Antti Jalavalle voi nähdä, että hänkin katsoi tarpeelliseksi vahvistaa Ida Aalbergin kansallista mieltä. Niinpä hän kirjoittaa taiteilijan kunniaksi järjestämästään juhlasta:

»Ensimmäisen puheen pidin minä suomeksi, ja sen sisällys oli lyhyesti: että me pitäisimme hänet erinomaisen kernaasti täällä, mutta hänen täytyy mennä takaisin, hänen täytyy olla suomalainen näyttelijätär j.n.e. (Du verstehst schon [ymmärräthän], mitä minä tarkoitin.)» —

Ja vähäistä myöhemmin »Unkarin Matti» (Szinnyei) kertoo »Uuden
Suomettaren» Matille:

»Tietysti löytyy monta, jotka selittävät neitoselle, kuinka hyvä se olisi, jos hän oppisi unkarinkieltä, ja jäisi tänne, j.n.e. Mutta minä puhun hänelle paljon fennomaniasta, kansallisesta taiteesta, velvollisuudesta, isänmaasta y.m., jottei hänen päänsä hetkeksikään joutuisi pyörälle. — Oletko tyytyväinen sellaiseen impressarioon?» —