»Georg Brandes tuo mainio danskalainen esteerikeri on pitänyt luentoja muun muassa Björnsonista ja Ibsenistä. Sinä voit uskoa, että ne olivat intresantia. Hän on hirveästi vapaa uskoinen ja pahan näköinen kun itse Mefistofeles, oikea antikristus, vaan niin nerollinen niin älykäs että unhottaa kaikki kun hän alkaa puhumaan.»
Ja Ibsenin »Kummittelijoiden» ilmestyttyä:
»Ibsenin uusi teos tuli eilen ulos, vaan minä lähetän sen vasta tulevalla viikolla sinulle joulu-lektyyriksi. Se on julmasti realistillinen ja pimeä, oikein a la E. Zola. Tämä realistillinen aika joka nyt niin suuressa määrässä vallitsee ihmisiä kirjallisuudessa ja taiteessa, minua oikein surettaa. Ihmisillä ei ole enää mitään idealia ja kuitenkin se on ideali joka pystyssä pitää ihmisen siveellisyyden ja moraalin. Kun idealit hyljätään, täytyy ihmissuvun langeta. Minä puolestani uskon, että piakkoin tapahtuu joku »reaktion» Ranskassa, sillä sieltähän tuo kaikki on alkunsa saanut.» —
Edelliset kirjeet ovat kaikki suomeksi kirjoitettuja. Niitä mielenkiintoisempi, mikäli koskee persoonallisesti Ida Aalbergia, lienee eräs, jossa vain ensimmäinen lause on suomeksi. Kaikessa naisellisessa epämääräisyydessään sen sisältö on tunnustusluonteista:
»Rakas Toniseni!
Juohtui juuri mieleeni, että sinä eräässä kirjeessäsi lausuit jotakin pettyneistä toiveista. Että sinulla on ollut niinkuin minulla nyt on, suuria vaatimuksia elämälle, mutta ettei niihin ole syytä, vaan on niistä ennemmin tai myöhemmin tingittävä. Minun pitää tunnustaa, että minusta tuntui oikein pahalta kuulla sinun tuumivan niin. Se todisti, että sinä arkielämän vaivoissa olit kadottanut osan sielusi kyvystä kohota korkealle. — Meidän realistisena aikanamme pidetään suurena kunniana sitä, että on hankkinut itselleen pessimistisiä mielipiteitä elämästä ja ihmisistä. Mutta minä en tee niin, minä päinvastoin uskon hyvään, jaloon ja suureen elämässä ja säälin ihmisiä, jotka ovat toista mieltä tässä asiassa, sillä jos on kadottanut uskonsa hyvään, täytyy elämän olla viheliäistä. — Että usein tulee petetyksi! no niin, sitähän sattuu jokaiselle. Me olemme kaikki ihmisiä omine heikkouksinemme. Syntymästämme asti meillä jokaisella on omat vikansa ja omat ansionsa. Hyvä ja suuri, jota meillä jokaisella on sielussamme, saa elämän kovissa koettelemuksissa väistyä taemmaksi muiden epäjalojen tunteiden tieltä. Mutta jos etsii, löytää aina jotakin hyvää jokaisessa ihmisessä. Useimmat ihmiset ovat niin heikkoja, että antavat ihanteittensa painua lokaan; senvuoksi enemmistö on keskinkertaista, useimmat ihmiset, joiden kanssa joudumme kosketuksiin, edustavat keskinkertaisuutta, ja kun tämän tiedämme, emme voi heiltä paljoa vaatia. Mutta Toni, poikkeuksia on, ja onnellinen se, joka joutuu niiden läheisyyteen. Minut heitettiin elämään lapsena, olin aivan kokematon ja tietämätön. Minulla on ollut kiusauksia niin hirvittäviä, että hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että on harvoja ihmisiä, jotka ovat kokeneet sitä, mitä minä olen kokenut. Itse en ymmärtänyt suurta vaaraa, mutta Jumala, joka ei koskaan hylkää meitä, on vienyt minut puhtaana kaiken läpi. Minua on petetty, mutta ne olivat keskinkertaisia ihmisiä. — Vaadin paljon elämältä, asetan ihanteeni korkealle, sillä ihanteethan meitä pitävät hengissä. Ja maailmassa on sentään niin paljon kaunista ja suurta, jota voi harrastaa ja jolle voi omistaa ajatuksensa ja tunteensa. Olen onnellinen ja kiitollinen Jumalalle, joka on avannut silmäni jaloudelle, valolle ja totuudelle elämässä ja suojellut minua pahalta ja huonolta, jota kuitenkin olen katsonut kasvoista kasvoihin. Nyt minulla on kalliisti ostettu kokemus ja ihmistuntemus. — Ei Toni, hanki ilmaa siipiesi alle ja lennä korkealle, yläpuolelle joukkojen mielipiteitä ja käsityksiä.» —
Vasta helmikuun lopulla Ida Aalberg, lepäiltyään useita viikkoja vielä Tukholmassakin, tuli Suomalaiseen teatteriin, ja hänen »Nooransa» valloitti, kuten eräs arvostelija kirjoittaa, »yleisön väkirynnäköllä». Ylioppilaat alkoivat juhlia häntä kuten ennenkin, ja eräiden vähäpätöisempien esitysten jälkeen hän saavutti uuden suuren menestyksen nimiosan esittäjänä »Regina von Emmeritzissä». Z. Topelius lähetti hänelle, ennenkuin kappale esitettiin, pitkän selostuksen osasta ja hänen kirjeensä lopusta näkee, että hän suuresti luotti Ida Aalbergiin:
— — »Osan suurimpana vaikeutena on se, että toiminta tapahtuu ihmissydämessä. Luulen, että yksin I.A. voi saada katsojan täysin sitä käsittämään. Lotten Winterhjelm ja Ida Reis ovat osittain siinä onnistuneet, mutta vain osittain. Vasta Ida Aalbergista tulee täysi Regina. Hänessä yksin sielu murtaa ulkokuoren. — Ystäväni, seuraa synnynnäistä, ihmeellistä, välitöntä taiteilijanäkemystäsi, ja sinä voitat tekijän rohkeimmatkin unelmat, luot jotakin itsenäistä uutta! Z. T.»
Kun kappale oli esitetty, kiittelivät sanomalehdet suuresti, kauniisti ja sovinnaisesti Ida Aalbergin suoritusta, mutta tekijä puhkesi rehelliseen ja välittömältä vaikuttavaan tunnustukseen: »Regina on tullut kotiinsa, — hän on ensi kertaa ollut kotona.»
Suomalainen teatteri vieraili edelleen maaseutukaupungeissa ja Pietarissa, ja vuoden 1882 taidearvostelutkin osoittavat Ida Aalbergin eläneen jonkinlaista »myrsky- ja kiihko»kauttaan. Pietarilainen lehti kirjoittaa hänestä Jane Eyrenä m.m.: