Hon dansade med prinsen; han var fången.
Hon talade ett språk, nytt i salongen;
Det var som fågelsång i hemlandsskog,
Det kom från hjertat, och det hjertan tog.
De trötta systrarna, det lefnadsmätta,
Förslitna hofvet undrade med rätta
Hvar hon kom från, som på en kunglig bal
Lagt frisk natur i konstens ideal.
Men när hon dansat, sjungit och förtjusat,
Försvann hon, som den vind i skogen susat,
Och ingen skulle anat hennes bo,
Om hon ej tappat nyss sin ena sko.
Nu söker prinsen foten, måttet, maken
Till denna sko. Hvar fot klär nu sig naken,
De stolta systrar hugga af sin tå,
Men skon, men skon, den passar ej ändå!
Jag vet likväl en fot, som fyller måttet;
Jag sett hans spår, jag hört hans steg i slottet,
Men tyst, det är en hemlighet! Ja, ja,
Jag vet, att skon är märkt med I och A.
När prinsen finner denna fot, den rätta,
Skall kronan han på egarinnan sätta,
Och detta kungabarn, i kojan krönt,
Skall blifva ödmjukt ännu mer än skönt.
Den glömda gnistan, slocknad halft i härden,
Skall gå med glans och värme ut i världen
Och glädja alla, hvilkas andedrägt
Har denna flamma ur dess aska väckt.»[17]
Kun »Regina von Emmeritz» oli esitetty, ei runoilija — niin on Emil Bergbom kertonut — tahtonut löytää sanoja, millä ylistää Ida Aalbergin suoritusta. Topelius kirjoitti usein nuorelle näyttelijättärelle ja toivoi tämän lähettävän vastaukseksi edes vähäisiä kirjeitä olostaan ja elostaan. Ida Aalberg ei tähän aikaan vielä luottanut kykyynsä kynänkäyttäjänä. Jos oli kysymyksessä kirjoittaminen Topeliukselle tai paroni Nordenstamille, sai Frithiof Peranderin filosofinen ja kaunopuheinen käsi laatia ainakin joskus konseptin lähetettävään kirjeeseen.
Ida Aalbergin hyvä setä oli myöskin G.Z. Yrjö-Koskinen, jonka Lopella olevalla tilalla hän kävi vierailulla. Yrjö-Koskinen, niin romantikko kuin olikin, ei kuitenkaan katsellut Ida Aalbergia romanttisella ihailulla — suomalaiset romantikot tutkivat mieluummin karhunpalvelusta Kalevalassa kuin palvelivat naista, ja Yrjö-Koskinenkin nimenomaan toteaa kirjeessään olevansa liian vanha Ida Aalbergin palvelijaksi. Sensijaan senaattori antoi isällisiä neuvoja, kuinka talous olisi järjestettävä, kuinka paljon kuukaudessa pantava pankkiin, jotta Ida Aalbergilla kymmenen vuoden päästä olisi lähes 20,000 Smk:n pääoma, jolla sitten voisi elää riippumattomana.
Ida Aalbergin suosijoihin ja läheiseen ystäväpiiriin, kuului elämänsä loppuun asti vanha romantikko B.O. Schauman, »Bos» eli »Tähtikiikari», »Hufvudstadsbladetin» arvostelija ja suuri taiteen, varsinkin kuvaamataiteiden harrastaja. Ylioppilastalon portailla nähtiin hänen usein kiikarillaan tähyilevän ohikulkevia naishenkilöltä, kun hän odotti Ida Aalbergin palaavan harjoituksesta Arkadiateatterista.