Sinun kirjeesi oli niin rikas sisällyksestä, etten tällä kertaa ennätä vastata, niinkuin tulisi. Kun asuu bolag'issa saapi niin vähän rauhaista hetkeä yksinololle. Iloista oli lukea sinun kirjettäsi. Siitä näin, että olet paljon mietiskellyt. Nuo muutamat valtiopäivämiesvaalit, joihin viittaat» (j.n.e. politiikkaa y.m.). »Luullakseni matka on vaikuttanut edullisesti terveyteeni. Varsinkin Norjan tunturi-ilma oli hyvää lääkettä hermoilleni. Saa nähdä koska minä saan tavata sinua. Oietkoon jo Tampereella? Missä Elokuun kuutamo viehättää sinua? Sinä olet, kuten näen, ollut altis sen kauneuden vaikutuksille. Näyttää kuin olisit ruvennut luontoa ja sen ihanuutta entistä enemmän rakastamaan ja mielesi syvyyteen painamaan. Kaunis on kuvauksesi syksyisen eli syksyyn kallistuvan luonnon laadusta. Se on todellakin äiti, joka on monta muretta nähnyt, vaan ei kuitenkaan vielä ole huolista riutunut. Hän vaan ajattelee ja pitää huolta kuinka elämä muille kävisi turvalliseksi.
Nyt hyvästi, Ida raiska! Voi hyvin eläkä liioin rasita voimiasi näyttämön puuhissa.
Frithiof»
Ylioppilaille pitämissään puheissa — Perander toimi Hämäläis-Osakunnassa sekä kuraattorina että inspehtorina — hän kehoitti nuorisoa asettamaan elämän päämaalin korkealle. Vedoten vanhaan tarinaan Hymetton mehiläisistä, joilta ymmärtämätön omistaja oli leikannut siivet, hän puhui opiskelevalle nuorisolle:
»Hengellä on lentovoimansa, ja minä kehoitan teitä käyttämään tätä voimaa. Harrastakaa itse, lentäkää korkealle Hymetton vuorelle! Koettakaa omin voimin pysyä korkealla Jumalan ilmoissa! Sillä lailla parhaiten palvelette isänmaata.
Ida Aalbergin tunnuslauseita olivat näihin aikoihin: »Excelsior!» ja »Rein das Herz, hoch der Sinn, rastlos das Streben.» [Sydän olkoon puhdas, mieli ylevä, pyrkimys lepäämätön!] Voitaneen pitää varmana, että nuori näyttelijätär julisti noita sanoja vakavan kasvattajan Frithiof Peranderin ansiosta. Perander ei ollut vain hänen ystävänsä ja harras ihailijansa, hän oli myöskin hänen koulumestarinsa. »Ida raiska», kuten Perander joskus suvaitsee häntä nimittää, ei läheisessä seurustelussa ollut voinut salata opillisia puutteitaan. Peranderin mielestä piti jokaisen, ken halusi käydä sivistyneestä, tuntea latinan kieltä ja olla perehtynyt filosofiaan. Voidakseen »lentää korkealle» ja tullakseen todella suureksi hengen maailmassa olisi Ida Aalbergin pitänyt opiskella klassillista kirjallisuutta ja tutkia Saksan spekulatiivisia filosofeja. Ulkomaamatkallaan 1883—1884 Suomalaisen teatterin primadonna eräälle ystävättärelle kirjoittamassaan kirjeessä kertookin lukevansa saksalaisten ajattelijain teoksia. Se oli jotain se! Ida Aalberg, jonka loogillinen kyky tuohon aikaan vielä oli niin heikko, että lauseet hänen kirjoittamissaan kirjeissä pahasti onnahtelevat — hän tutustumassa Hegeliin! Vanha ystävä oli varmaan antanut hänelle liian vaikean tehtävän.
Vaikkakaan Perander ei voinut tehdä Ida Aalbergista filosofia eikä antiikin harrastelijaa, kuten olisi halunnut, on varmaa, että hänen opetuksensa ei jäänyt tehottomaksi. Oppilas ei ehkä teoreettisesti voinut sulattaa opettajansa taivaita tavoittelevaa ja optimistista filosofiaa, mutta häneen vaikutti tämän aatteellisuus ja vakavuus sinänsä. Todennäköisesti on kysymys juuri Peranderista, kun Ida Aalberg helmikuussa 1883 Bertha Forsmanille kirjoittaa:
»Tiedättekö, kuinka onnellinen olenkaan tänään. Tunnen suuren halun astua esille ja ruveta vastustamaan koko pessimististä suuntaa. Olen tänään nähnyt ja kokenut, että ihanteellisuutta, puhtautta ja korkeutta vielä on ihmisissä, vaikka ne ovatkin niin äärettömän harvinaisia. Kun ajattelee, että maan päällä on yksikin henkilö, jolla on ollut kykyä säilyttää sielussaan jumalallista, niin tekee sovinnon ihmiskunnan kanssa ja kohottaa lippunsa vielä korkeammalle! Olen tänään nähnyt eräässä henkilössä piirteitä, joita tähän asti olen pitänyt yli-inhimillisinä, niin puhtaita, niin ihanteellisia. Notkistan polveani. Uskoni hyvään on uudistunut. Toivoisin, että kaikki tietäisivät, mitä minä tiedän, silloin heistä tuntuisi helpommalta elää.» —
Se aatteellisuus ja ihanteellisuus, joka Ida Aalbergissa — niin hetkellinen ja impulsiivinen taiteilijaluonne kuin olikin — usein myöhemminkin ilmenee, on ehkä suurimmaksi osaksi Frithiof Peranderin työtä.
1880-luku on realismin vuosikymmen. Vanha polvi aatteineen, Jumaloineen, rakkauksineen kansaan ja kotimaan luonnon ihailemisineen saa vastustajakseen nuoren polven. Ida Aalberg oli nuorison lemmikki ja otti siltäkin taholta vastaan vaikutteita. Suomenkielisten nuorten taholla radikaalisuus kyllä ilmeni vain entistä kiihkeämpänä kieli- ja kansallisuusintoiluna. Jo vuosikymmenen alussa nousi »K.P.T.» Lauri Kivekkään johdolla vaatimaan suomen kielelle isäntävaltaa suomalaisten omassa maassa. Enemmän kuin tämä aatteellisuus, joka 1881 Norjan matkalla kylläkin ilmenee Ida Aalbergissa, lienevät hänelle seuraavina vuosina merkinneet ruotsinkielisten taholta saadut vaikutteet. Se »eurooppalaisuus», jota Werner Söderhjelm ja Hjalmar Neiglick edustivat, sai kiitollisen kuulijan Ida Aalbergista. »Eurooppalaisuus»-aatteen valossa Ida Aalbergin luopuminen Suomalaisesta teatterista ei ollut itsekäs teko eikä tarkoittanut oman kunnianhimon tyydyttämistä, vaan oli täysin kiitettävä tahdon ilmaus.